Hyppää sisältöön

Kuva
- - - - -

Leopardigekko - vanha vai sairas?


  • Kirjaudu vastataksesi
11 vastausta aiheeseen

#1 Stella Polaris

Stella Polaris

    tutustumisvaiheessa

  • Jäsen
  • Piste
  • 30 Viestit
    • Paikalla yhteensä: 38m 4s

Lähetetty 19 elokuu 2012 - 09:30

Meillä on noin 12-vuotias leopardigekko, joka on tullut meille "käytettynä" oltuaan sitä ennen parillakin omistajalla. Se oli jo tullessaan muutamia vuosia sitten vähän kovia kokenut, mm. etujalkojen varpaat ovat amputoituneet ihan tyngiksi. Edellinen omistaja ei ollut pitänyt sillä ollenkaan wetboxia, joten ehkä siksi nahanluonneissa on ollut sen verran ongelmia, että varpaat ovat menneet nahan mukana.

Meillä gekko on kuitenkin pärjäillyt muutamia vuosia ihan ongelmitta, mutta tämä kesä on ollut hiukan takkuinen. Gekko ei ole syönyt muutamaan kuukauteen. Viimeksi toukokuussa, tarkkaa päivää en ole valitettavasti merkannut mihinkään. Häntä on kutistunut aika laihaksi. Se myöskin on vaihtanut nahkaa tosi tiheään, eli on miltei koko ajan harmaana vaihtamassa nahkaa ja nahanvaihdot tuntuvat kestävän aiempaa kauemmin. Nahanvaihdot ovat muutenkin hankalampia: olen joutunut auttamaan nahan irrottelussa liottamalla gekkoa vesiastiassa ja irrottelemalla lionnutta nahkaa. Gekko on myös aika vaisu. Suoli on toiminut ihan hyvin eli ulosteita on tullut, viime aikoina tosin vähän kun ei ole syönytkään muuta kuin omat nahkansa.

En tiedä, pitäisikö gekko viedä lääkäriin vaiko odotella vielä. Tuli mieleen sellainenkin, että koska gekko on suht vanha, voi tämä olla jotain vanhuuden oirettakin. Ihan samalla tavalla meidän kohta 13-v koira syö huonommin, on vähän laihtunut ja nukkuu enemmän kuin aiemmin. Se kävi lääkärissäkin eikä muuta vikaa löydetty kuin vanhuus. Kaikki veriarvot olivat ok.

Mitä mieltä olette, onko gekkoni sairas vai alkaako sillä vanhuus painaa? Kenellä olisi kokemusta leoskien vanhuusoireista ja siitä, koska ne alkavat?

#2 Keggis

Keggis

    alkaa kotiutumaan

  • Jäsen
  • PistePistePiste
  • 330 Viestit
    • Paikalla yhteensä: 5d 2h 3m 23s
  • SijaintiTampere

Lähetetty 19 elokuu 2012 - 10:20

12-vuotias ei edes ole vielä vanhus, suurinpiirtein keski-ikäinen. Eli kyseessä lienee sairaus. Hyväkuntoinen leoski ei laihdu kovin nopeasti ja harvemmin paastoaa kesäaikaan. Milloin käytit gekkosi lääkärissä? Oliko matelijoista tietävä lääkäri vai joku tavallinen?

Onhan olosuhteet kohdillaan? Lämpö lämmittelypaikalla 32-38 (max 40) astetta, viileässä päässä n. huoneenlämmössä. Onhan kalkkia jatkuvasti tarjolla? Olethan antanut vitamiinissa pölytettyä ravintoa silloin kuin söi?

Gekko voi laihtua monenkin sairauden ja ongelman yhteydessä, eli kyseessä voi olla vitamiininpuutos, madot, jokin tulehdus yms. Tai useampikin vaiva samalla, gekon kunnon huonontuessa muutkin sairaudet tulevat usein nopeasti Suosittelen ottamaan siis pikimmiten yhteyttä eläinlääkäriin, mieluiten Johanna Raulioon, että saat nopeasti selville, mikä gekkoasi vaivaa. Ensiapuna antaisin nutri-plus geeliä tai vitamiini+vesi+kalkki -mössöä hieman nenun päähän 1-2 kertaa päivässä ja tarkistaisin olosuhteet.
Snowdrop's Leopardigekkokasvatus: http://snowdropsgeckos.blogspot.fi
Tamanak's akaattikotilokasvatus: http://freewebs.com/tamanaks

#3 geggo

geggo

    asuu foorumilla

  • Kannatusjäsen
  • PistePistePistePistePistePiste
  • 2 165 Viestit
    • Paikalla yhteensä: 1d 19h 12m 6s
  • SijaintiKotka

Lähetetty 19 elokuu 2012 - 17:12

Samaa mieltä ettei vielä tuon ikäinen ole aivan vanhus. Mutta kun ikää tulee, tietenkin helpommin sitten iskevät nuo vaivatkin.
Minun yksi gekoistani oli tänä keväänä todella huonossa kunnossa. Ruoka ei maittanut ja nahkaa tosiaan luotiin aika lyhyin väliajoin. Eikä sekään onnistunut kunnolla.
Yhden kerran jouduin irrottamaan periaatteessa koko repsottavan nahan. Silloin vasta tavalaan huomasin että kaikki ei ole kunnossa.
Häntäkin oli kutistunut aika ohueksi.
Aloin antamaan NutriPlussaa pari kertaa päivässä suupieleen. Sekotin sitä veteen ja annoin lääkeruiskulla niin että meni suupielestä jonkin verran aina suuhunkin.
Muutenkin rouva joutui erikois seurantaan. Ruokaa tarjosin useamman kerran päivässä. Eli aina kun liikkui wetboksin ulkopuolella. Aluksi ei juuri ollut kiinnostunut. Sitten alkoivat valkeat jauhomadot kiinnostaa.
Wetboksin siirsin hieman enemmän lämpimään.
Nyt rouva on taas oma itsensä. Pulska gekkodaami :) ja ruoka maittaa kuten ennenkin. Tämä frouva täyttää 15v tammikuun alussa.

Nutriplussan näen varsin tehokkaana kunnon kohentajana jos ei ole pitkään aikaan syönyt. Se myös herättää normaalin ruokahalunkin.
Eli noilla voit antaa ensiavun. Mutta varmaan on viisasta ottaa yhteyttä Johannaan.

Viimeksi muokannut geggo, 19 elokuu 2012 - 17:13.

-geggo-

#4 Stella Polaris

Stella Polaris

    tutustumisvaiheessa

  • Jäsen
  • Piste
  • 30 Viestit
    • Paikalla yhteensä: 38m 4s

Lähetetty 22 elokuu 2012 - 06:20

Käytiin eilen aloituksessa mainitun gekon kanssa lääkärissä. Lääkäri ei löytänyt oikein mitään vikaa ja hoidoksi jäi B-vitamiinipistos. Olosuhteet on tarkistettu ja minusta ne ovat kunnossa (lämmöt ok, kalkkia tarjolla jne.). Olen yrittänyt saada gekon syömään Nutriplussaa ja kai sitä aina hitunen meneekin kerrallaan. Toivottavasti se tästä piristyy!

Ja mitä tulee tuohon, että epäilin vaivan johtuvan vanhuudesta, niin toki tiedän, että lähteissä sanotaan gekon voivan elää hyvinkin 20-vuotiaaksi. Olisi vain kiva tietää, miten kauan ne käytännössä enimmäkseen elävät. Esimerkiksi kissoista sanotaan, että ne voivat elää 20-vuotiaiksi, mutta kaikista tuttavapiirini kissoista vain yksi on saavuttanut tuon iän. Keskimäärin tuntemani kissat ovat eläneet 15-17-vuotiaiksi, mutta tiedän paljonkin kissoja, jotka ovat menehtyneet alle kymmenvuotiaina esim. munuaisvaivoihin. Kaverini kissa menehtyi äskettäin viisivuotiaana oikein pahaan sydämenvajaatoimintaan. Eli kissojen keskimääräinen elinikä ei ole lähelläkään sitä 20 vuotta, ei edes vaikka poistaisi laskuista auton alle jääneet ym. Olisi kiva tietää, mikä on tilanne leoskeilla?

#5 Keggis

Keggis

    alkaa kotiutumaan

  • Jäsen
  • PistePistePiste
  • 330 Viestit
    • Paikalla yhteensä: 5d 2h 3m 23s
  • SijaintiTampere

Lähetetty 22 elokuu 2012 - 19:15

Toivotaan että gekko piristyy pian. Onhan noita gekkoja jotka paastoavat ilman mitään "hyvää" syytä, eikä ole pakko johtua sairaudesta.

Itsellä ei toistaiseksi ole kokemusta oman gekon kuolemasta, mutta olen kuullut että useammankin tutun gekot ovat eläneet ainakin 10 vuotiaiksi. Omista gekoistani kaksi on yli 10-vuotiaita ja loput vielä alle 5 vuoden.
Snowdrop's Leopardigekkokasvatus: http://snowdropsgeckos.blogspot.fi
Tamanak's akaattikotilokasvatus: http://freewebs.com/tamanaks

#6 möttö

möttö

    vierailee säännöllisesti

  • Jäsen
  • PistePiste
  • 102 Viestit
    • Paikalla yhteensä: 3d 11h 56m 13s
  • SijaintiSuomi

Lähetetty 23 elokuu 2012 - 06:33

Eihän tosta ole loppujen lopuksi enää paljonkaan aikaa, siihen ilmoitettuun 15 vuoden ikään jota gekkojen puolin ja toisin mainostetaan elävän. Elinolosuhteet vaikuttaa tohon varmasti joko pidentävästi tai lyhentävästi, ja jos gekkosi on vuosia asunut jossain muualla, eihän sitä tiedä millaista elämää se on viettänyt. Nämä vaan tällaisia ajatuksia.... Tiedä sitten todenperäisyydestä ;) Mut toivon kuitenkin että saat gekon vielä voimistumaan ja sille terveitä lisäelinvuosia :unsure:

#7 srd

srd

    ei malta pysyä poissa

  • Jäsen
  • PistePistePistePistePiste
  • 1 479 Viestit
    • Paikalla yhteensä: 58d 8h 43m 31s
  • SijaintiKerava

Lähetetty 23 elokuu 2012 - 06:48

^15 vuoden? Silloin kun hankin oman leoskini (15 vuotta sitten.. vai olisko jo peräti 16) niin kyyyllä noiden keskimääräinen elinikä oli 20-25 vuotta. Mitäs tässä välillä on tapahtunut? :o

Aloittajalle, toivottavasti liskosi piristyy, syömättömyys on stressaavaa omistajallekkin. :/

Boa constrictor 1.0 Väinö, Eublepharis macularius 0.1 Tiitu, Gromphadorhina portentosa, Archimandrita tessellata

Mus musculus 2.4 Magic Mike, Peter Pan  ja Stella Dark, Emrul, Elling, Edris.
http://sarde1981.blogspot.fi/

 


#8 möttö

möttö

    vierailee säännöllisesti

  • Jäsen
  • PistePiste
  • 102 Viestit
    • Paikalla yhteensä: 3d 11h 56m 13s
  • SijaintiSuomi

Lähetetty 23 elokuu 2012 - 07:13

:) Jos noin on, niin kyllähän 12 vuotias on sitten vasta tosi hyvänikäinen eikä ainakaan vanhuus pitäisi vaivata :) Jos noin on srd, niin hyvä kun oikaisit!!

#9 möttö

möttö

    vierailee säännöllisesti

  • Jäsen
  • PistePiste
  • 102 Viestit
    • Paikalla yhteensä: 3d 11h 56m 13s
  • SijaintiSuomi

Lähetetty 23 elokuu 2012 - 07:50

Lisäykseksi vielä, että tiedossa kyllä on, että voivat elää juurikin noinkin pitkän elämän, mutta keskimäärin elävät terra-olosuhteissa vähän vähemmän?

#10 nansu

nansu

    alkaa kotiutumaan

  • Jäsen
  • PistePistePiste
  • 476 Viestit
    • Paikalla yhteensä: 7d 3h 48m 59s
  • SijaintiLahti

Lähetetty 24 elokuu 2012 - 04:20

tarkoitatko että olisivat lyhytikäisempiä kuin luonnossa?
Voisin kuvitella että terraario-oloissa pidempään: on aina ruokaa, ei ole saalistajia, sairaudet hoidetaan, vointia seurataan, vähemmän stressiä, aina sopivat lämpötilat jne..
Ei tosin pidä yleistää, kaikki leot eivät välttämättä elä asianmukaisessa hoidossa, se varmasti vaikuttaa elinikäänkin.

1.0 Chamaeleo calyptratus, 0.3 Eublepharis macularius, 0.0.1 Correlophus ciliatus

 

"I don't see much sense in that," said Rabbit. "No," said Pooh humbly, "There isn't. But there was going to be when I began it. It's just that something happened to it along the way."
http://tahmatassunen.blogspot.fi/


#11 geggo

geggo

    asuu foorumilla

  • Kannatusjäsen
  • PistePistePistePistePistePiste
  • 2 165 Viestit
    • Paikalla yhteensä: 1d 19h 12m 6s
  • SijaintiKotka

Lähetetty 24 elokuu 2012 - 13:07

Minulla on tällä hetkellä tosiaan tänä vuonna 15 vuotta täyttäviä gekkoja. Ulkoisesti kaikki tosi hyvässä kunnossa.
Mutta koskaanhan ei tiedä mitä tulee.
Joka tapauksessa sairastelun mahdollisuus kasvaa kun ikää tulee yli kymmenen vuotta.
-geggo-

#12 srd

srd

    ei malta pysyä poissa

  • Jäsen
  • PistePistePistePistePiste
  • 1 479 Viestit
    • Paikalla yhteensä: 58d 8h 43m 31s
  • SijaintiKerava

Lähetetty 24 elokuu 2012 - 16:36

Niin siis Tiitu on tosiaan parikymppinen. :)

On aika pulkassa kunnossa näin kesän jälkeen, mutta katsotaan taas seuraavan horroksen jälkeen mikä tilanne.

Boa constrictor 1.0 Väinö, Eublepharis macularius 0.1 Tiitu, Gromphadorhina portentosa, Archimandrita tessellata

Mus musculus 2.4 Magic Mike, Peter Pan  ja Stella Dark, Emrul, Elling, Edris.
http://sarde1981.blogspot.fi/

 





0 käyttäjää lukee aihetta

0 jäsentä, 0 vierasta, 0 anonyymiä käyttäjää