Hyppää sisältöön

Kuva
- - - - -

Suomen Herppiharrastajat ry

yhdistys harrastajat tapahtumat

  • Kirjaudu vastataksesi
13 vastausta aiheeseen

#1 paputtaja

paputtaja
  • SijaintiVantaa

Lähetetty 27 kesäkuu 2012 - 18:24

Olemme perustaneet herppiharrastajien yhdistyksen helmikuussa 2012.

Yhdistyksen sääntöjen mukaisena tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä matelijoista, sammakkoeläimistä ja selkärangattomista kiinnostuneiden henkilöiden, yhteisöjen ja viranomaisten kesken sekä edistää harrastusta.

Herppi.net siirtyi yhdistyksen perustamisvaiheessa Suomen Herppiharrastajat ry:n alaisuuteen, mutta toimii edelleen samoilla tutuilla tavoillaan. Yhdistyksen ensisijaisena toimenkuvana on kehittää Herppi.net-sivuston toimintaa. Yhdistyksen nimissä järjestämme myös tapahtumia, kuten Herppihuutokaupan.

Yhdistyksen hallituksessa toimii:
• Yhdistyksen puheenjohtaja Hanna Forsström (paputtaja)
• Varapuheenjohtaja Raisa Ojaniemi (Raisa Ojaniemi)
• Rahastonhoitaja Jared Mäenpää (Jred)
• Sihteeri Saana Senbom (Saana_85)

Jos sinulla on ideoita yhdistystoiminnan suhteen, ota rohkeasti yhteyttä ja keskustellaan asiasta! Varsinaisia jäseniä otamme lisää, kunhan toiminta saadaan kunnolla käytiin.

Herppi.netin maksulliset jäsenyydet (lue lisää täällä) ovat yhdistyksen kannatusjäsenyyksiä.

Yhdistyksen säännöt ovat luettavissa liitteestä.
Liitetty tiedosto  Suomen Herppiharrastajat ry_säännöt.pdf   37,82KT   62 latauksia


Suomen Herppiharrastajat ry
Puheenjohtaja Hanna Forsström
Tunisiankonnat - Testudo Graeca Nabeulensis 0.0.2 - Konnuuksia-blogi: http://konnuuksia.blogspot.com
Aavikkoiguaanit - Dipsosaurus dorsalis 2.0 - Iguilua-blogi http://dipsodipso.blogspot.com/

paputtaja@herppi.net

#2 Joonas

Joonas
  • SijaintiJärvenpää

Lähetetty 27 kesäkuu 2012 - 20:36

Koska yhdistyksen toimihenkilöt ovat varmaan foorumilaisille tutumpia Herppi.net nimimerkeillään, saisiko pyytää että toimihenkilölistaan lisättäisiin myös kunkin täkäläinen nimimerkki.

Onnittelut uudelle organisaatiolle ja sen toimihenkilöille!

#3 Joonas

Joonas
  • SijaintiJärvenpää

Lähetetty 27 kesäkuu 2012 - 21:12

Koska yhdistyksen toimihenkilöt ovat varmaan foorumilaisille tutumpia Herppi.net nimimerkeillään, saisiko pyytää että toimihenkilölistaan lisättäisiin myös kunkin täkäläinen nimimerkki.


Kiitos!

#4 Nergal

Nergal
  • SijaintiJoensuu

Lähetetty 06 heinäkuu 2012 - 17:58

Hei,

En pääse lukemaan yhdistyksen sääntöjä. Liitettä avatessa tulee ilmoitus ettei minulla ole oikeuksia sen avaamiseen.

#5 Jred

Jred
  • SijaintiParkano

Lähetetty 06 heinäkuu 2012 - 18:42

Nyt pitäisi olla

jared@herppi.net


#6 lasgolondrinas

lasgolondrinas

Lähetetty 06 heinäkuu 2012 - 21:33

Mutta eikö ihan vastaava yhdistys ole jo toiminut aika kauan?

#7 Jred

Jred
  • SijaintiParkano

Lähetetty 06 heinäkuu 2012 - 22:23

Eri tarkoitukset ja osin tavoitteet. Suomen herppiharrastajat ry:n tarkoitus on pyörittää tätä foorumia ja edes auttaa harrastusta siinä samalla, kuten erilaisilla tapahtumilla jne.

jared@herppi.net


#8 lasgolondrinas

lasgolondrinas

Lähetetty 06 heinäkuu 2012 - 23:49

Millä tavoin eril tarkoitukset ja tavoitteet? Kyllä shy on järjestänyt tapahtumia ja voin vakuuttaa että edesauttanut harrastusta ihan uraauurtavalla tavalla. Kun se yhdistys perustettiin, ei ollut internetiä, eikä matelijoita saanut tuoda tähän maahan. Shy on edistänyt harrastusta ja tietoisuutta ratkaisevalla tavalla. Herpetomania on kansainvalisestikin arvioiden ihan huippujulkaisu.

#9 Joonas

Joonas
  • SijaintiJärvenpää

Lähetetty 07 heinäkuu 2012 - 00:10

Suomessa on noin tsiljoona lintuyhdistystä ja briljoona akvaarioseuraa. Lukuisista koiraklubeista puhumattakaan. Minä uskon että tähän maahan mahtuisi hyvin vielä useampikin herpetologia- ja/tai herpetokulttuuri yhdistys. Jokainen niistä löytää oman nichensä jatkuvasti laajenevasta harrastajakentästä. Toisaalta voi olla että koko yhdistyskulttuuri sellaisena kuin me sen tunnemma on pian historiaa: nettiyhteisöt omine nettijulkaisuineen ovat jo osittain ajaneet perinteisten yhdistysten ja paperisten jäsenlehtien ohi.

#10 Jred

Jred
  • SijaintiParkano

Lähetetty 07 heinäkuu 2012 - 00:11

Kuten on myös tämä foorumi :) 10vuotias taipale takanaan.

Yhdistyksen ensisijainen tarkoitus on pyörittää tätä foorumia, kuten ensimmäisessä viestissä on mainittuna. Yhdistysmuodossa on yksinkertaisempi hoitaa tämän foorumin aiheuttamat kulut, ohjelmisto ja palvelinkulut.

Yhdistystä ei ole perustettu, eikä ole tarkoitettukkaan, korvaamaan SHYtä, jolla varmasti on ollut merkitystä harrastuksen suhteen ja varmasti tulee olemaankin. Hatunnosto heille hienosta työstä.

Harrastuksen suosioon tuskin heikentävästi vaikuttaa, jos järjestämme tapahtumia jne myös omalta osaltamme tai ylipäätään on olemassa toinen yhdistys?

Tavoitteena luonnollisesti edistää harrastusta ylipäätään, Shyllä on myös muita hienoja tavoitteita, jotka eivät liity harrastukseen sellaisenaan, siksi sanoin osin samat tavoitteet.

jared@herppi.net


#11 Wilkku

Wilkku
  • SijaintiYlöjärvi

Lähetetty 07 heinäkuu 2012 - 02:44

Eiköhän sitä nyt kaksikin yhdistystä harrastuskentälle mahdu varsinkin kun tällä yhdistyksellä on iso merkitys nimenomaan foorumin juoksevien asioiden hoidon kannalta. Tapahtumia tällä hetkellä varmaan ei kenestäkään herppeihin liittyen järjestetä liikaa eli tuskin haittaa on siitäkään, jos saamme aktiivisuutta tälle saralle, ja saamme ilmoille jopa kokonaan uuden tyyppisiä tapahtumia kuten nyt esimerkiksi tämä huutokauppa. Kumpaankaan ei ole pakko kuulua, ja halutessaan saa kuulua molempiinkin. Kenenkään tarkoituksena ei ole varmastikaan ollut väheksyä SHY:n työtä mitenkään. :)
Jos tyrii tyrimisen niin onko se sitten voittamista? https://twitter.com/elisakivisto

Oma blogini /http://kirppusirkus.fi/gekkonen/

#12 Make74

Make74
  • SijaintiSeinäjoki

Lähetetty 07 lokakuu 2012 - 18:04

No niin.. Kuulostaa hyvältä :) ..Oon miettiny täs kun systeemiä uudistetaan niin olisiko mahdollisuuksia seurata hieman tuota Ruotsinmaan systeemiä. Eli.. tehtäisiin esim. lääneittäin alajaostot tai alayhdistykset.. mitä sitte ovatkaan ja ruettaisiin pitämään virallisia kokoontumisia ja edes pienimuotoisia omia Matelijamessuja ? Ruotsinmaalla niitä kun on 10 vuodessa. Sen verran oon seuraillut et monessa läänissä pidetään kokoontumisia ja porukka on aktiivisia niin varmaankin saatais jotain järjestettyä.
Northern Reptiles
www.northernreptiles.fi
northernreptiles@gmail.com

#13 santra

santra
  • SijaintiOulainen

Lähetetty 10 huhtikuu 2013 - 12:23

Toimiiko Oulun alapuolella mitään herppi popoota, joka kokoontuu? 

Mikäli ei ole niin voisiko tänne perustaa herppi ydistyksen jaoston tälle suunnalle?

Täällä ei ole paljon harrastajia, mutta kiinnostus on herännyt omien gekkojeni myötä.


Äidinkieleni ei ole suomi vaan viittoma


#14 Satiainen

Satiainen
  • SijaintiVeikkola, Kirkkonummi

Lähetetty 10 huhtikuu 2013 - 14:52

Sinähän voit huhuilla tässä ketjussa tapaamista. ;)


- 0.0.1 Testudo horsfieldii
- 1.1 Jackrussellinterrieri

- Toimin myös Kauppatorimodena - kauppatorimode@herppi.net





0 käyttäjää lukee aihetta

0 jäsentä, 0 vierasta, 0 anonyymiä käyttäjää