Kun ostin kääppärin, se oli samassa akvaariossa aksolotlejen kanssa, ja siltä puuttuu oikeasta etujalasta 2 varvasta. Lisko oli myös todella laiha ja luut tulivat jostain kohtaa nahkan läpi. Voiko olla mahdollista että tularille on jäänyt "traumat" tai jotain niistä aksolotleista, eikä sen takia halua mennä veteen ku pelkää tulevansa syödyksi?
Akvaario on mitoiltaan leveys25xpituus50xkorkeus28. N. 3/4 on vettä ja loput maa-aluetta, joka on pengeretty sorasta. Lisko pääsee kiipeämään kahdelle eri alueelle (maa-alue ja puunrunkotunneli), jotka ulottuvat vedenpinnan yläpuolelle. OK? Kaikenkaikkiaan akvaariossa on tällä hetkellä sorasta pengerretty maa-alue, tekokasvi ja kaksi tularin mukana saatua kasvin lehteä, suodatin, kiviluola, puunrunkotunneli ja ulkoa haettu oksa
Akvaarion nurkassa hurisee pieni Eheim -suodatin, mutta siitä huolimatta veden pintaan tulee aina öljymäinen likakerros. Vaikka kuinka hyvin akvaarion pesee, silti se kestää puhtaana vain 2 päivää. Häiritseekö suodatin tularia? Toki muistan aina jättää akvaarioon hyvän bakteerikannan ettei liian puhdasta tule










