Olen hankkinut n. parikymmenvuotisen rescue-konnan, melko huonokuntoisena viime syksynä. Konnalla oli kilpiongelmia, ihotulehdus ym., joista selvittiin betadine-kylvetyksin ja oikealla ruokavaliolla. Kilpikin vaikutti pienehköltä, konna oli kuin hampurilainen, iso "rötkö" ikäänkuin liian pienessä kilvessä, nyt kilpi on hienosti reunustunut ja muodostanut ikäänkuin "helmat" taakse jne. Kaikin puolin virkku konna ja hyvävointisen oloinen, ui ja urkkii ja tulee tervehtimään, normaali, sosiaalinen, hyvän värinen (tullessaan mm. korvat olivat hailakan KELTAISET...)
Noh, minulla on ollut aiemmin naaraskonnat nuorempana n. 8 vuoden ajan, poikasesta asti; kumpikaan EI muninut. Tämä yksilö on muninut elämässään kerran, kaksi, saman vuoden aikana, n. 10 vuotta sitten. Konna on aina elänyt yksin ja yksinään elelee edelleen, joten hedelmöittymättömistä munista kyse.
1.) muninta MEILLÄ OLLESSA tapahtui joulun alla. En tajunnut ensin kyseessä olleen edes munat, veden pinnalta löysin omituista, lohelta haiskahtavaa rasvaa ja luulin ulosteen mukana tulleeksi rasvaksi tms. Vedet vaihtoon, eipä siinä.
2.) Toinen muninta n. 2 viikkoa tästä, eletään jo helmikuun loppua. Ollut monta kuukautta hirveä ryske ja myske, aivan samat manööverit kuin tänne kirjoittajilla muninta-ajan lähentyessä. Ruoka ei maistu kunnolla ja makoilee lämpölampun alla. Tarkkailun jälkeen meinataan soitella eläinlääkärille päin, kunnes alkaa muljahdella. Osa munista on rikki tai rikkoutuu muninnassa, vaikea sanoa, pöllähtelee sellasta raejuustoa peräpäästä, ja pehmeitä kuoria osina ehjien ohella. Yhteensä tulee 4 munaa.
3.) muninta KAHDEN PÄIVÄN jälkeen, taas 4 MUNAA. Ruoka alkaa kummasti maistua muutaman päivän uneliaisuuden ja voipuneisuuden jälkeen, olemus taas ok.
4.) KAKSI VIIKKOA kuluu aikaa, tulee 8 MUNAA. Mitä helvettiä, alan jo miettiä, maaliskuussa alkaa sama rumba. Konna pitää maassa kävelystä,
mutta alkaa mennä pimeään ja hiljaiseen paikkaan hieromaan takajalkojaan. Annetaan olla hissukseen ja rauhassa sekä maalla että vedessä. Viikon verran odotellaan taas, kunnes...
5.) VIIKON päästä tulee jälleen kolme munaa. Munat ovat suurempia, kaikkien päässä on pieni reikä, vaikkei konna ole enää maistellut eikä syönyt yhtään munia. Nostaessa reiät huomaa; pehmeän kuoren painuessa sormen väliin kaikki putkahtaa sisältä käteen. Eipä tässä taas, annetaan sapuskaa, kun alkaa mesoaminen. (Maistuu muikut ja kalkkiset toukat äärettömän hyvin!)
6.) oliskohan KOLME PÄIVÄÄ, tulee taas pari, kolme munaa. Vaihdetaan vedet, konna takaisin veteen, sinne tulee ONNEKSI ehjä, iso muna. Yhteensä neljä munaa. Konna on hyvinvoiva ja virkku, neuroottisesti syynään merkkejä sairaudesta. Miten nää kaikki mahtuu siihen?
7.) Teen tatuointeja, kotona asiakas. Ykskaks yllättäen hihkaisee, että "tuliko konnalta joku muna tai jotain tuolta hännän alta", no tulihan sieltä.... Yksi ehjä iso muna. Illemmalla tulee toinen, rakeinen raejuustoyllärimuna. Ihmetellään yhdessä että mitäs peliä tämä tämmöinen on, mutta konna on ihan kuin ei olis koskaan muninutkaan.
8.) Menee ehkä arkiviikko, jos sitäkään.. En muista montako, pari kolme munaa taas.
.) TÄMÄ PÄIVÄ. Ollaan koko perhe ostoksilla, minä miehen kanssa sairaslomapäivänä klo 10 eteenpäin, haetaan poika eskarista ja lähdetään hakemaan lelua ja paitaa ym. Ja mitä tankissa odottaakaan; 8 MUNAA!!!! 4 ISOA, ehjää, muut pelkkiä kuoria (ilmeisesti syötyjä, sen verran sakkaa taas hiekassa, kuinka ollakaan vedenvaihto tehty taas EILEN..... how convenient
MITÄ MINÄ TEEN VÄÄRIN? Yleensä muninta-ongelmat liittyvät siihen, ettei konna saa muniaan ulos. Meilläkin tätä ongelmaa ehkä podettiin, konna hieroi alakilpeään velton oloisena ennen ensimmäistä munintaansa tän vuoden puolella. Nyt sitä puskee joka viikko... Syötänkö liikaa? (Konna saanut liian vähän ravintoa edellisessä asumuksessaan...) Saako jotain muuta liikaa? Voiko hormonitoiminta mennä jostain ylim. sekaisin?
Kaikki neuvot ovat nyt tarpeen, alkaa vaan tuntua, ettei tääkään nyt IHAN normaalia ole, ainakaan ihan normaali frekvenssi. Risua, ruusua omasta toiminnasta kaipaan nyt, koitan vastailla mahd. kysymyksiin sitä mukaan, jos joku niitä viitsisi esittää










