

Itse matelijoita tai sammakkoeläimiä ei vielä luonnollisesti näy. Olemme kuitenkin alkaneet jo kulkemaan seuranta-alueilla Itä-Uudellamaalla nyt hankikantojen alettua. Tähän aikaan vuodesta tehdään jäljet pääasiassa lumikengillä mutta myös suksilla, kaukaisimmille talvehtimispaikoille. Näin näihin paikkoihin on helpompi kulku siinä vaiheessa kun kerätään varsinaista tietoa niiden heräämisen ajankohdista, lunta tuolloinkin on vielä reippaasti. Lumikengillä on nyt käyty noin 20ssä tulevan kevään vilkkaimmista paikoista.
Oikeanpuoleisen kuvan, kyiden talvehtimispaikan sulan alueen lämpötilaseuranta oli maanantaina 6.3 jo +14 astetta, vaikka ympäröivä ilma oli vielä miinuksen puolella reilusti.
Timo Paasikunnas
Edited by Timo, 06 March 2012 - 11:33.

















