20 vastausta aiheeseen

[Mariju]

Hei, mitä olette mieltä tästä, että silloin kun mulla oli se vuosia sitten se nelivarvas.. pidin sitä aina vähän tyhmänä, mutta ehkä en ymmärtänyt silloin sen tarpeita, kun se esim. saattoi yrittää jostain nurkasta eteenpäin tuntitolkulla.. :ohmy: Mutta tätä konnaa kun katselen se tuntuu aina tosi viisaalta Ja sitten se osaa jo ilmaista omaa tahtoaankin.. kun laitan käteni terraan niin se heti tulee sitä kohti ja alkaa puskemaan sitä ja sitten kiipeää innoissaan käteeni :woohoo: , ihan niinkuin näyttäen, että nostappa mut nyt täältä taas jonnekkin käpyttelemään.. Onko samanlaisia kokemuksia muilla konnistaan? Niin ja jos ei se jostain tykkää niin lähtee menemään kovaa poispäin..

[finnbahomet]

Minusta lähinnä konnien uteliaisuudessa ja rohkeudessa suhteessa ihmiseen on eroja.Isojakin.Tuota lasin läpi pyrkimistä esiintyy kaikilla...eli ne olosuhteet vaikuttavat paljon...

[Mariju]

Ei, siis ei pyrkinyt lasin läpi vaan "tahkosi" huoneen nurkassa..

[paputtaja]

Onhan ne persoonia

Meidän Nemo on aina ollut enemmän sellainen oman tiensä kulkija. On kyllä kiinnostunut ihmisistä ja tulee aina tarkistamaan löytyykö ruokaa - mutta jos sapuskaa ei tipu, kääntyy samoin tein ja jatkaa matkaansa. Eli ei ole sillä tavalla "seurallinen".

Kamu taas touhottaa ihmisten perässä koko ajan. Vaikka se olisi torkkuilla, lämmittelemässä tai jopa kesken aterian saattaa tulla tarkistamaan kuka tuli ja onko kenties vieläkin parempia herkkuja tarjolla. Tätä se tekee joskus vähän jopa ärsyttävyyteen asti, kun tuntuu, että jokainen liike terran lähellä aiheuttaa hirmuisen hulabaloon! Kurkotellaan ylöspäin ja kiipeillään niin, että monesti sitten kellotetaan lopulta ketarat kohti taivasta...

[Mariju]

Joo just tuollaista tuokin tekee.. heti kun menen siihen lähelle jotain tekemään niin tulee ihan uteliaana katselemaan, josko ois just jotain "hyvää" ruokaa.. jos ei ole hyvää niin kävelee vain ylitse ihan kuin mielenosoituksellisesti.. Tai sitten tulee intona käpyttelemään ja kiipeää kädelleni ja silleen jäykistyy, että nosta nosta!

Niin ja välillä makaa ihmeellisesti tuolla terrassaan.. kaikki raajat levällään ja pää ulkona.. Hyi kun aina luulen et onko se kuollut.. sit kun menen siihen tutkimaan ja vähän kosken siihen niin ihan rupee liikkumaan.. Leikkiikö se valekuollutta että sais huomioo :woohoo: Vai miksiköhän se niin makoilee.. Ei kait ole ollut liian kuumissaan tai jotain..

Viimeksi muokannut tuuliaa, 11 heinäkuu 2011 - 09:26.
Viestit yhdistetty.

[tuuliaa]

^ Eikös se ole se normaali asento, kun kilppari on oikein rentoutunut ja kokee olonsa turvalliseksi.

[JRapakko]

Igor on semmoinen sisältä pehmeä, ulkoa kova-tyyppi. Ryntää luokse jos vaan huomaa mitään vihertävää - ja antaa koskea vain silloin kun syö. Muuten puhisee ja sähisee kovasti :') Hyvin tietoinen reviiristään (näykkii pienemmät kilpparit matkoihinsa).

Vikke on meidän tomera poika, aina kaula pitkällä pelottomana menossa! Vähän laiskanpuoleinen, kun muut jaksaa touhuta, ukkeli menee mieluiten lampun alle lepäämään ja lämmittelemään. Ystävällinen, käsittely helppoa.

Viktoria on pikku prinsessa... Jokseenkin nirso hienohelma. Kiltti, mutta varautuneempi kuin Vikke. Vauhtia riittää joskus vähän liiaksikin - juoksi tuossa eilen olohuoneen ympäri varmaan viisi kertaa aivan täysillä :'D Hepulit!

Kyllähän näissä huomaa ihan selviä "luonne-eroja" ja käyttäytymistapoja. Joku on varautuneempi ja pelokkaampi kuin toinen, ja joku on todella ujo ja nököttää vain kuoressaan.

[Mariju]

Ai, ihana kiva tietää, että se onkin silloin niin rentona.. Olen luullut että ne yleensä aina nukkuu pää kilven sisällä..

[Mariju]

No mun konna on sitten sun Viken ja Viktorian sekoitus.. Ystävällinen, helppo käsitellä, aina pelottomana menossa.. ja vauhtia riittää.. Paitsi iltaisin simahtaa yhtäkkiä siihen paikkaan ja nukkuu aamuun asti liikkumattomana..

[Katg]

Voi tästä riittäisikin juttua mielin määrin....
Minulla on kaksi kreikanmaakilpikonnaa toinen (Franklin) täytti juuri 2 vuotta ja toinen (Benjamin) on n. 1,5v. Eroavat toisistaan kuin yö ja päivä - ellei jopa enemmänkin..


Franklin: Koskea saa, mutta pelästyy herkemmin kuin Ben. Antaa käsitellä kuitenkin hyvin ja esim. kantaessa räpiköi vain vähän, jos käsittely kestää kauemmin. Ihan sama millainen liike tai ääni kuuluu meistä ihmisistä, niin Frank syöksyy ja alkaa paputtajankin mainitsema, joskus rasittavakin, hulabaloo kun Frank toivoo koko ajan saavansa vain: RUOKAA RUOKAA RUOKAA ! ..mikäli ihminen käy edes samassa huoneessa, jossa terra sijaitsee. Frank on vain ruuan perään ja osin siksi varmaan antaa niin paljon käsitellä ja on "kesy"..
Vähän kiukkupussi välillä. Ruokahalu on valtaisa ja söisi varmaan norsun jos pystyisi. Ahmiminen on huvittavan näköistä; pieni konna syö pikakelauksen näköisenä kaiken ruuan mitä eteen tulee. Melkein vois ilmoittautua johonkin ennätyskirjaan.. :woohoo:

Yhteenvetona: tietää mitä haluaa ja näyttää sen, ahmatti = kaikki syötävä menee nopeasti ja mitään ei jätetä, ADHD kun vetelee ympäri terraa ja seiniä pitkin yrittää kiivetä, nopea liikkeissään.



Benjamin: Ben onkin sitten ihmeellinen tapaus. En ole koskaan kuullut tai nähnyt niin "kesyä" ja "ihmisrakasta" kilpikonnaa. Kun huoneeseen tulee, kurottelee Bensku kaulaansa ja kuulostelee. Leuan alta saa rapsuttaa. Käsittelyssä ei sätki mihinkään suuntaan, vaan roikuttelee jalkoja rennosti ja ihmettelee että "mitäs seuraavaks, no stress, kai ne mut johonkin pistää" tms.. En ole kokeillut, mutta antaisi varmaan tehdä itselleen mitä vain. Eilen viimeksi (konna ei edes syönyt, eli edessä ei ollut ruokaa "harhauttamassa") ja takajalkojen ollessa ojennettuina, liikuttelin Benin jalkoja edestakas ja tutkin ja se vain käänsi päätä ja katsoi mitä tapahtuu, ei vetänyt jalkoja kilven sisään tms, käänsi pään takaisin eteenpäin ja silmät kii ja antoi minun jatkaa.. (Ja konna on siis terve, eli ei johdu siitä..) Tulee myös luokse, mutta hitain ja rauhallisin liikkein, ei ole vain ruuan perässä vaan me kiinnostamme enemmän kuin ruoka (joskus tämä tuottaa jopa ongelmia). Toisin kuin Franklin, Ben syö aina rauhallisesti ja näyttäisi melkein pohtivan mistä kohtaa haukkaa seuraavaksi palan ruuasta. Tutkii ja kiipeilee kyllä, mutta vähemmän ja rauhallisemmin kuin Frank. Joskus jopa naurattaa kun Frank touhuaa "hikihatussa" ja Ben katselee vierestä: "Mitäköhän toikin tossa sekoilee, relais vähä.."

Yhteenvetona: hidasliikkeinen, rauhallinen, syö kohtuullisesti ja jättääkin joskus ruokaa, ei pelästy mitään tai ketään = itsesuojeluvaisto tyystin kadonnut? , ihmisrakas.

Viimeksi muokannut Katg, 11 heinäkuu 2011 - 09:24.

[Mariju]

Ihania.. Meidän Hermannikin eilen kantaessani vain venytteli jalkojaan ja aloin hiljaa hieroa sen toista takajalkaa.. tykkäsi näköjään siitä..:)Hassua oli hieroa sellaista pienti ryppyistä jalkaa, kun siellä tuntui pienet polvet ja kaikki.. Se kans ei ole kamalan kova ruoan perään.. enemmänkin just ihmisten tai siis minun.. tai olen ajatellut, että haluaa aina, että nostan sen jonnekkin missä saa mennä lujasti ja tutkia paikkoja..

[umbrella]

Meijän Tärpistä oon huomannu sen, että se jo tunnistaa miun äänen

Kun menen sille juttelemaan terran viereen, heti keskeyttää puuhansa ja jää katsoa tapittamaan, mitä en ole huomannu sen tekevän jos joku muu sille juttelee.

Ja jos työnnän päätäni alemmas terraan samalla jutellen, Tärppi tulee heti siihen kasvojen eteen ja kurkottaa kaulaansa päästäkseen tökkäämään minua nenään

Ulkona jos paistatellaan kimpassa päivää niin, että ite notkun nurmikolla auringossa, Tärppi seikkailee välillä kauempana ja tulee ikäänkuin hakemaan "turvaa" kulkemalla miun käsien päältä ja säärien ali

Tärppi on myös suhteellisen sisukas; se on monena kaivautumishetkenä päättäny että ja miehän muuten kaivaudun JUST tästä tään pesäruukun läpi tuonne turpeen alle enkä mistään muualta, turha on yrittää estää :laugh:

Samaten terrassa olevat kivet ja kannot, oli ne sitten miten korkeita tahansa, sieltä vaan jumutaan niiden yli, kiertämään ei aleta

On se vaan aika persoona...

[Mariju]

Joo.. katsottiin mieheni kanssa, että miten kilpikonna kuulee kun pelättiin, että häiriintyykö se meidän kotikaraokesta. Netissä luki, että sillä on huono kuuloaisti mutta tuntee värähtelyinä esim lähestyvän vaaran. Mutta kyllä minäkin olen sitä mieltä, että se kuulee kun puhun sille.. ärsyttää nyt kun lepertelen konnalleni ja se tulee ääntä kohti ja kuikuilee päällänsä, niin mieheni aina sanoo, että eihän se kuule :laugh: No kyllä kuulee ainakin minun ääneni Niin ja ei se muuten ollut moksiskaan meidän kotikaraokesta.. nukkui vain terrassaan heinäkekonsa alla..niinkuin muutenkin aina nukkuu siihen aikaan Eli ei kyl ainakaan näyttänyt pelästyvän edes musiikista aiheutuvia värähtelyjä eikä ääntäkään.. :side:

[Katg]

OT:ksi taitanee mennää, mutta koitan vähän valaista asiaa.. (:
Eihän kilpikonna välttämättä ole mikään koiran vertainen kuulonsa kanssa, mutta kyllä kilpikonnalla kuulo toimii jotenkuten. Itse olen ymmärtänyt, että kilpikonna kuulee, mutta enempi tietenkin aistii värähtelyt/tömistelyt tms. ja kuulee paremmin matalia kuin kimeitä/korkeita ääniä.

Mutta kyllä, kilpikonna kuulee. Sen tietää jo ihan siitä, että kun istuu terran vieressä hiljaa aika pitkään (tällöin kun konnat esim. nukkuvat ja eivät herää siis siihen että tömistelisin paikalle) ja alan puhumaan, niin pikku hiljaa heräilevät siihen (jos ovat sikeässä unessa) tai säpsähtävät jos nukkuvat "koiran unta" ja kuulostelevat että kukas se siellä..

Viimeksi muokannut Katg, 12 heinäkuu 2011 - 08:03.

[Emppuw]

Awww :kiss:

Mun Kaapo ei ehkä oo ihan tollainen. Mun tietysti aina pyrkii ulos terrasta, ( ymmärrän hyvin ), ja yleensä otankin sen pois, ja seikkailee innoissaan kodissa ja etsii uusia paikkoja. Se on vähän ujo ja varuillaan kuitenkin jos ihminen on LÄHELLÄ mutta kun tulee huoneeseen (mis on terra), se juoksee innoissaan luokse. (varmaan luulee saavansa salaattia). Sit no, joskus aamuisin se koputtelee mun sängyn vieressä terrassa. :laugh:
On se niin hauska.
Ja kilpikonnat muka tylsiä?

[*Marika*]

Onhan näissä joo eroja. Ja romaani seuraa...

Jaska, nelivarvasnaaras, on melkoisen röyhkeä ja dominoiva tyyppi. Selvästi naaraslauman pomo. Paritellakin on välillä koittanut muiden naaraiden kanssa. Ihmisille uhittelee suu auki, ei varsinaisesti aggressiivinen kuitenkaan ole. Koittaa kyllä usein syödä käden, mutta johtuu vain siitä, että yhdistää sen niin voimakkaasti ruokaan. Samaa tekee muutkin meidän konnat. Olen huomannut, että jos ojennan käteni Jaskaa kohti sen pään yläpuolelta, se tulkitsee sen ruuaksi ja koittaa haukata. Jos taas ojennan käteni ihan maata myöten, Jaska yleensä haistelee ensin, tajuaa sen kädeksi eikä haukkaa. Paitsi välillä . Jaska onkin pohjattoman vatsan omaava ahmatti. Jaska on myös maailman jääräpäisin otus. Levottomana ollessaan se jaksaa aina kolistella samoissa paikoissa, yrittää seinistä läpi. Konnalla painoa 2kg ja kolina on sen mukainen. Vaikka muutkin pyrkivät esteistä läpi, Jaska on omaa luokkaansa. Se on myös melkoinen Duracell-pupu, joka ei tajua lepokausista mitään... Helteillä se on hyperaktiivinen sen sijaan että hyytyisi. Lapsena ollut minulla hali-pusi-sylilemmikkinä :dry: , joten hyvin tottunut ihmisiin ja käsittelyyn.

Roosa ja Kasperi, nelivarvasnaaraat ovat aika rauhallisia ja sävyisiä tapauksia. Toki niilläkin on energiset hetkensä... Roosa on aina ollut hyvä syömään eikä pahemmin nirsoile, mutta se on ainoa konna, joka inhoaa Nutrobalin makua. Sen takia sekoitankin Nutron PATin sekaan, sieltä Roosa ei sitä huomaa. Kasperi puolestaan on vähän nirsompi tapaus ja muutenkin syö hyvin rauhallisesti. Se on myös välillä aika unikeko ja saattaa lähteä liikkeelle vasta iltapäivällä.

Jesperi, nelivarvaskoiras, on lajille ja sukupuolelle tyypillisesti naaraiden kanssa hyvin kiihkeä... Tosin siitä on vuosia aikaa kun on viimeksi päässyt tositoimiin, raukka. Ehkä hieman ristiriitaisesti Jesperi on konnalauman arin yksilö. Se säikkyy hyvin helposti lähellään näkyvää liikettä, säpsähtää ja vetää päätään piiloon. Joskus on aika työlästä syöttää sille kädestä jotain herkkua: se haistelee, haistelee, säikkyy kun käteni hieman liikahtaa, haistelee taas, säikkyy taas... Ei ole kovin perso ruualle ja nirsoilee kuivaruuan suhteen. Välillä koittaa käydä käteen kiinni aggressiivisella tavalla, mutta harvemmin. Keväällä oli hyvinkin tarkka reviirinsä suhteen...

Onni, nelivarvas, sukupuolesta en edelleenkään ole varma, on rohkea ja hyvin utelias. Terran siivoaminen on hiukan hankalaa, kun konnan on pakko olla juuri siinä, missä teen jotain . Ja maistelee käsiä plus siivousvälineitä. Valokuvien ottamisesta ei meinaa tulla mitään, kun konna on heti kiinni kamerassa eikä pysy hetkeäkään paikoillaan. Onni on ainoa konna, joka on ottanut lepokaudet tosissaan ja nukkunut kuukausia putkeen, hyvä että edes joku kyseisen homman hallitsee... Tänä kesänä ei ole hyytynyt, ainakaan vielä.

Nuppu, kreikankonnakoiras, on energinen mutta sävyisä. Siitä ei huomaa samanlaista röyhkeyttä kuin nelivarpaissa. Se kylläkin asustaa yksin, mutta niin asustaa Onnikin, mutta silti Onnista huomaa tuon "röyhkeän" luonteen tietyssä mielessä . Nuppu on rohkea ja utelias, mutta ei ihan samassa mittakaavassa kuin Onni. Nirsoilee välillä, mutta yleensä ruoka maistuu. Jostain syystä ei nuku koskaan terran viileässä päässä vaan yleensä aina lämmittelypaikan läheisyydessä, joskus terran keskivaiheilla olevassa piilossa. Viileää päätä käyttää vain juoksentelemiseen... Nuppu ei pahemmin pyri terrasta ulos, harvemmin kolistelee terran laseja. Sillä on tietty reitti, jota se useimmiten kipittelee uudestaan ja uudestaan, tykkää kovasti terran yhteen nurkkaan tehdystä mäestä.

Kaikki konnat aktivoituvat huomatessaan ihmisen lähellä, usein tulevat kerjäämään ruokaa, vähintäänkin kurkistavat, että mitäs siinä toljotat. Ja kaikki yhdistävät käden ruokaan, eli koittavat purra... :pinch:

[Tuikku82]

Joo, kyl ne yksilöitä on. Mut mitä täs on lukenut, niin samoja luonteenpiirteitä löytyy jonkin verran mun konnilta, ainakin mitä Viivi/Viljamiin tulee. Eteenkin Katgan Franklin ja Emppuwn Kaapo tuntuvat samanlaisilta.

Pikkuinen on muuten ihan pirteä ja hyväruokahaluinen kaveri. Uusia paikkoja tutkii mielellään, mutta tuppaa sitten jäämään johonkin. Itsenäinen terrassa/lattialla/ulkona riehuminen onnistuu hyvin, mutta jos ihminen tulee lähelle niin heti jäädytään. Ja mikäli ihminen tulee kosketus etäisyydelle, niin saattaa häipätä kuoreensa kokonaan. Antaa kuitenkin käsitellä itseään hyvin, eikä räpiköi. Ruoka maistuu hyvin ja ahmintaa tapahtuu, kunhan sitä ei yritä kädestä ruokkia. Siitä ei tule mitään, ellei Seepiansuomu ole kyseessä. Kaivaminen on ihanaa ja sen löytääkin usein kaivautuneena kaivelulaatikosta. Aamu-unisuutta myös havaittavissa. Pyrkii välillä terrasta ulos ja kaivelee nurkkia, vaikkei ole samanlainen rämäpää kuin Vili. Yleisluonteeltaan Viivi/Viljami on rauhallinen, eikä hermostu helposti, vaikka onkin varovainen.

Vili taas on "äijä". Itseasiassa, kun Viivi/Viljami tuli taloon, se rupesi äijäilemään entisestään. Viivi/Viljamin piiritys(nyökkäilee paljon ja puree kilvestä) tietenkin kuuluu asiaan, kuten myös sen perässä juokseminen. Aiemmin Vili ei näykkäissyt kuin uteliaisuuttaan, mutta nykyisin se saattaa joskus rynnätä kättä kohdin ja en ole uskaltanut jäädä odottelemaan, mitä se tekisi. Reviirivaistot päällä, luulen. Nostettaessa Vili räpiköi aina, mutta se on myös ainoa hetki, kun sitä voi silittää leuanalta, ilman että se yrittää näykätä. Päältä silittely taas onnistuu maasta käsin lähes aina. Kun Vili pääsee lattialle tai ulos, se lähtee paljon innokkaamin tutkimaan ja selvittää joka sopukan, eikä jää jonnekin kuten Viivi/Viljami. Vaikka sitä yrittäisi uuteen suuntaan kääntää tai nostaa, se menee minne mielii, kun on niin härkäpäinen. Eilenkin kun yritin varmaan 5 kertaa kääntää sen suunnan, niin se pääsi lopulta livahtamaan naapurin parvekkeelle, kun seurasin hetken Viivi/Viljamia. Piti nöyränä mennä hakeen konna naapurilta :blush: Vilin rämäpäisin juttu on "hyppiminen". Se rakastaa "hyppiä" alas kaivelukorinsa reunalta, joko ekopahnoihin tai hiekkaan. Kerran se yritti hypätä jopa lämpölamppuun. Rampista alastulo on ilmeisesti liian tylsää. Tyhmä se ei kuitenkaan ole, kun se ei yritä mistään portaalta tms. liian korkealta alas. Ruokahalua löytyy, ja tätä konnaa voi syöttää myös kädestä, mikä on ihanaa. :woohoo: Mikäli terran järjestystä vaihdetaan liikaa, herra vetää pultit ja sotkee joka paikan: kaataa peili, hiekottaa uima-altaan, repii kasvit irti ja tönii kaivelukorin rampin pois terran seinänvierestä.

Lisäksi molemmat konnat pitävät tietystä musiikista. Vili pitää Mozartista ja Viivi/Viljami pitää rauhallisesta piano- moodmusiikista. Muitakin musiikkilajeja ne on kuullut mutta nämä saa ne pysähtymään, nostamaan päätä ja jäämään kuuntelemaan :laugh:

Viimeksi muokannut Tuikku82, 18 elokuu 2011 - 06:22.

[Rulla]

Mahtavaa kuulla että muillakin on "oudosti" käyttäytyviä konnia.

Kaapo on 14- vuotias reunuskonnaherra ja on ollut miulla lapsena just hali-pusi-lemmikkinä, ja varmaan varhaislapsuutensa altistuksen takia sietää ihan mitä vaan. Se antaa just silitellä käpäliään ja rapsuttaa päätä ja korkeintaan kattoo että "ai moikka, mitäs siä haluut?" Sen silmistä saa ottaa roskia pois, sen suuhun saa katsoa ja oon jopa irrottanu keltiäisen puremasta sen kieltä. Se ei huido käsitellessä eikä piiloudu kilpeen ellei tapahdu jotain tosi pelottavaa, esim että joku potkaisee sitä vahingossa. Konnalla on painoa jo reilu 1,5 kiloa, joten pieni tönäiseminenkään ei enää tunnu missään.

Kaapo on tosi ihmisrakas, mut vaan "omille" ihmisille. Se seurailee ihmisiä lattialla kävellessään ja jos herkkuja ei ala kuulua, niin se kiipeää jalan päälle ja jää siihen kököttämään ihan kuin sanoen että "et nimittäin mee mihinkään ennen kuin miä saan jotain hyvää". Lisäksi sen lempipuuhaa on sylissä nukkuminen. Mikään ei voita lämmintä syliä ja kilven silitystä, ja sit se nukahtaa siihen aina. Joskus kun Kaapo on yliaktiivisellä juoksentelutuulella ( =keväisin ja kesäisin) syliin ottaminen on ainoo tapa saada se rauhoittumaan niin että ihmiset pystyy nukkumaan.

Lisäksi Kaapo on ihan hirveä herkkusuu ja vähän nirsoilija. Nutrobal pitää aina huijata sille ja kalkkilisä samoin. Ja sit kun se hoksaa että sen herkullisen kurkkuviipaleen sisällä olikin sitä pahaa jauhoa niin sen ilme on armottoman tuomitseva.

Aggressiivinen Kaapo ei oo ollu koskaan, paitsi kaikille tunkeilijoille sen reviirillä. Herkästi loukkaantuva se kyllä on, jos esim. on poissa kotoa koko päivän niin saa illalla vastaansa yrmyn näköisen konnan ja joka paikka on sotkettu, kaadettu tai muuten tuhottu. Sama tapahtuu aina kun sen tuo ulkoa sisälle.

Risto taas on aivan erilainen. Se on 12- vuotias kreikankonna ja luonteeltaan tosi ujo ja kiltti. Se ei ikinä tee mitään pahaa tahallaan, ei pure (paitsi jos sormet tuoksuu hyvältä), ei puske, ei sotke ja tuhoa paikkoja eikä nirsoile. Kaikki ruoka katoaa valikoimatta kunnes konna tulee täyteen, vitamiineineen kaikkineen.

Risto on tosi utelias niin kuin Kaapokin, mutta tyytyy yleensä katselemaan kauempaa kaikkia pelottavia tapahtumia. Risto inhoaa ja säikkyy käsittelyä: jokainen jalka sojottaa kauhusta jäykkänä eri suuntaan kun sen nostaa. Ristolla on mukavaa niin kauan kuin saa olla rauhassa eikä tönitä tai nostella. Risto ei myöskään seuraile ihmisiä paitsi nälkäisenä. Kaapo tekee sitä vaikka olis halkeamispisteessä. Tai sillä on aina tilaa pienelle herkulle... Risto on kokonaisuudessaan jotenkin paljon kilpikonnamaisempi kuin Kaapo, se on taitava pikkukonna joka pitää huolen itsestään ja noudattaa hienosti lepoaikoja ym. normaalirytmiä.

[Katriina Koivula]

Mielenkiintoinen aihe, ei voi muuta sanoa...

Itse olen hyvin lyhyessä ajassa huomannut Nelivarpaastani tosin vain pari seikkaa, en sitten tiedä että liittyvätkö ne konnan luonteeseen:

1) Paastopäivänä konna ikäänkuin maukuu, koska tarjolla on vain heinää ja PAT:ia.. Keinolla millä hyvänsä se yrittää herättää huomiota koko päivän ja tulla terraarion lasista läpi.

2) Jos vaikka puhun puhelimeen niin konna ilmestyy jalkojen juureen ja talloo jalkojen päälle, muutoin ei .


Itse sanoisin tätä viisauden merkiksi konnaa ajatellen... Tuntuu vain pahalta pitää paastopäivää, kun maukumista kuuluu aamusta iltaan.
*puuh*

[Frans]

On mielenkiintoista lukea miten erilaisia luonteita teidän kaikkien konnilla on.
Kun tässä yhtenä päivänä kävin nelivarvaskoiraani kanssa tutustumassa kreikankonnaherraan,
huomasin miten erilaisia ne voivatkaan olla. Ystäväni konna tuli uteliaana haistelemaan sekä
meidän Fransia että minua. Konnani ei piitannut mitään, halusi vain kävellä ystäväni konnan
ylitse vaikka tämä oli isompi.
Ajattelin että ystäväni konna on paljon viisaamman oloinen. Konnani on rauhallinen, antaa silittää
kaulan alta ja jaloista, ilman että menee kuoreensa. Se tuntee minun ääneni ja kun joku tulee
ovesta sisään (terraario on eteisessä) se kurottaa heti kaula pitkällä.
Konnaa on mahdoton ruokkia kädestä. Se ei kerta kaikkiaan ymmärrä että se on ruokaa.
tai halua syödä kädestä.
Lisäksi se häiriintyy kovin helposti syödessään; pitää antaa "ruokarauha".
Lattialle laitettaessa se joko jämähtää paikoilleen tai menee johonkin nurkkaan.
Kun konnani ei piitannut mitään ystäväni konnasta, voiko olla mahdollista että
sen käyttäytyminen voi muuttua jos ottaisin toisen konnan, ja olisiko se
parempi että ottaisin naaraan vai uroksen?