Eli, meidän viljispojan terrassa on kukkaruukku, jonka pohjassa oleva reikä on tukittu korkilla tällaisten tilanteiden välttämiseksi. Poika oli kuitenkin onnistunut jotenkin saamaan korkin pois, ja työntämään itsensä reikään.
Jumiinhan se sinne jäi. Kuitenkin mun suosiollisella avustuksella poika sai vetkuteltua itsensä irti. Kyseisestä episodista on kuitenkin muistona nyt jälkiä, ja muutamassa kohdassa on suomuja rutussa ememmänkin. Haavoja ei oo, eikä verta näy. Irroittamisen jälkeen poika oli taas kovassa vauhdissa.
Pitääkö mun kuitenkin puhdistaa iho, tai tehdä muita varotoimenpiteitä?










