63 vastausta aiheeseen

[tarantulafani364]

En ole varma sopiiko tämä aihe tänne vai saisko tätä laittaa tänne ollenkaan ,mutta asiaan:
-Minulla on 8-vuotias pikkusisko jolle isukki oli luvannut lemmikin kun tämä on 9-10 vuotias ,joten sisko innostui myös terraarioeläimistä ,kun minullakin on ja kysymys kuuluu: Mikä terraeläin 9-10 vuotiaalle ?(Sisko haluaisi liskon ja hän on myös allerginen karvaisille eläimille (ei tarantuloille ,vaikka karvaisia nämäkin ovat) ja lievää astmaa sisko-parka myös sairastaa joten haittaako se liskon omistamista ?)

[VeQ]

Hmm.. Valikoimasta löytyy monia, Leopardigekko, viljakäärme, Kiinankellosammakko jne... Mutta jos haluaa kasvia syövää otusta, pitääkin jo siirtyä selkärangattomiin, kuten akaattikotiloihin ja sauvasirkkoihin. Joku kokeneempi osaa auttaa varmasti paremmin kuin minä.

[^Natina]

Tässä herääkin kysmyms että ottaako isä kuitenkin vastuun eläimestä, ottaa hoidosta selvä ym ?

[Piivi]

Henk.koht en antaisi noin nuorelle matelijaa. Kyllästymisen vaara on suuri, sillä matelija stressaantuu käsittelystä (esim. aikuisen leopardigekon hoitoon menee max. 15 min/päivä) ja on pitkäikäinen (elinikä yleensä 10-20 vuotta). Noin nuoren ihmisen ajasta vievät paljon pois kaverit, harrastukset, tulevat poikaystävät yms. Liskoon kyllästytään tai sille ei riitä aika ja hoito jää vanhemmille tai lisko myydään pois.

Vastuu elävästä eläimestä on suuri ja sen hoitoon tulee perehtyä perusteellisesti. Jos siskosi on todella motivoitunut, hänen kannattaa aloittaa eri terraarioeläinten tutkiminen ja jos aloittajalla on kerta kokemusta tällaisista eläimistä, toivoisin hänen ja perheen aikuisten osallistuvan valinnantekoon myös. Lajin tulee olla sellainen, että kiinnostus riittää koko elinajan ja aika riittää hoitoon.

Mitenkäs ruokapuoli, uskaltaako siskosi hoitaa myös eläimen mahdollisia ruokahyönteisiä?

Astman laatuja on niin erinlaisia, on vaikea sanoa mitkä lajit on sopivia tai epäsopivia jollekin henkilölle. Terraariossa monikin asia voi laukaista oireet: kakan voimakas haju, hiekkapöly, puumateriaalin tuoksu, ruokaeläinten boksit...

[-Jessica-]

Itselläni oli tuonikäisenä juuri niitä kummitussirkkoja ja akaattiokotiloita. Ensimmäisen salamanterinikin sain silloin, mutta eläimet olivat tietenkin vanhempieni vastuulla.
Mikäli vanhempasi päättävät hankkia siskollesi matelijan, pitää siskoasi muistuttaa siitä, että matelija ei ole sylieläin eikä lelu.

Itselläni on astma, ja itse lisko ei aiheuta hengenahdistusta, mutta taas ruokahyönteisten haju aiheuttaa välillä hankalaa oloa kuten myös gekkojen uloste.

[weemano]

No minulla on täältä kokemustakin jaettavaksi.

Itse en ostaisi lapselle esim. liskoa tai käärmettä, koska hoito on työlästä ja vaativaa.
Suosisin itse esim. erakkorapuja; helppoja ja mielenkiintoisia lemmikkejä, jotka ei siitä suutahda jos jonkun illan on poissa kotoakin. Toisena hyvänä vaihtoehtona pitäisin akvaariota, jos ei kaloja niin esim. axolotli tai sammakoita.
Kotilot ovat niinikään hyvä vaihtoehto, mutta osaahan nuo vain ällöttävät.
Omat valintani perustuvat siihen, että eläimet eivät ole käsiteltävissä & syliteltävissä jolloin herpin kiehtovuus jää sen seuraamiseen ja kiinnostus pysyy yllä näinkin. Myöskään en suosisi eläintä jolle on pakko syöttää eläviä hyönteisiä, koska se vaikeuttaa suuresti hoitoa.
Olen 5-vuotiaalle pojalle ostanut aikoinaan 2 erakkorapua syntymäpäivälahjaksi, vanhempien toki ollessa asiassa mukana.
Ravut olivat tosi kiinnostavia pojasta, koska ne oli omia ja erikoisia. Hyvää elämää eli rapuset lasten hoivissa monta vuotta.

[paputtaja]

Minäkin suosittelisin lapselle jotain ei niin pitkä-ikäistä vaihtoehtoa. Yllä hyviä ehdotuksia =)
Muutamakin vuosi jo lapsen elämässä pitkä aika ja siinä ehtii kiinnostuksen kohteet vaihtua moneen kertaan.

Viimeksi muokannut paputtaja, 15 marraskuu 2010 - 12:53.

[tarantulafani364]

Juu, en kyllä usko että sisko itse hoitaa lemmikkinsä ruokasirkkoja ,no ei se pakkokaan ole kun minulla on tarantulakin ja se syö sirkkoja joten sisko voi tarpeen vaatiessa itse tulla hakemaan liskolleen ruokaa ,kun sitä se tarvitsee. Ja isäkin oli sitä mieltä ,että mitään pitkäikäisiä eläimiä meille ei hankita juuri sen takia ,jos mun sisko ei hoidakaan sitä lemmikkiä.

[tarantulafani364]

Siskoni myös tietää ettei terraarioeläimet ole mitään sylissä pidettäviä ,kun hän on joskus katsonut kun hoidan hämistäni. Gekosta sisko innostui heti kun kerroin ,että sellaisia saa lemmikiksi, eihän ne ole pitkäikäisiä...

[Piivi]

Valitettavasti lähes kaikki gekkolajit elää yli 10 vuotta. Leopardigekonkin elinikä on 15-20 v.

Lähinnä jos lyhytikäistä haluaa, se menee jo pois herppi (matelijat ja sammakkoeläimet) puolelta. Sammakkoeläimetkin ovat pitkäikäisiä (kiinankellosammakko yli 6 v). Joten hyönteisiä, kotiloita tai akvaarioelukoita kannattaa harkita.

Erakkoravuista en omaa juurikaan tietoa kokemuksesta puhumattakaan, mutta löysin tällaisen keskustelun Kummitussirkat ja erakkoravut, josta päätellen erakkorapukin on hoidoltaan vaativa ja ainakin erään lajin mainitaan elävän 10-15 vuotta (http://koti.mbnet.fi...erakko_omat.htm).

[tonikin]

Tää on vaikee homma koska lapset on yksilöitä siinä missä aikuisetkin..kunhan aikuiset eivät siirrä heihin omia oletuksiaan, vaan valvojan roolissa ei ole helppoa olla. Paras voisi olla jos muksu pääsis osallistumaan hoito hommiin jollain tutulla/vanhempien harrastuksen kautta, tai kuten minä; eläinkaupoissa:) Vaikka se prosessi veisi puoli vuottakin niin sen paremmin asian eri puolet hahmottuisivat niin muksuille kuin vanhemmillekin. Miten olisi vaikka jokin ns. lomahoito projekti?

Ite pidin penskana monia luonnonvaraisia herppejä tuontietämättömänä mahdollisista laiesta, mutta ensimmäiset "viralliset" lemmikkini/elättini/harraste eläimeni olivat joskus tarha-ikäisenä juuri nuo sauvasirkat. Sitten taisivat tulla jyrsijät, häkkilinnut ja akvaariot monine eläinten pito mahdollisuuksineen, ja aasin silta kaupoista hankittuihin herppeihin olikin mukavasti auki.

Pitkäjänteisyydestä en tiedä vieläkään mitään, mutta pitäähän sitä elämää kokeilla siitäkin huolimatta...

[Rusinelli]

Niimpä, mitä vaan voi tulla eteen kun lapsen kanssa äkseeraa..:dry:

Meillä sattumus rapiat kolme vuotta sitten, jolloin hankimme pojalle (tuolloin 7 vee) akaattikotilon, jota poika kovasti toivoi. No, ajattelin jotta minullehan se pääasiassa jää mutta eipä haittaa; jos vaan poika käsittelee ja ruokkii lemmikkinsä, minä auttelen terran siivouksessa niin kaikki sujuu hyvin.

No, kaikki sujui hyvin kun kotilo oli herneen kokoinen tullessaan meille, aina sinne asti kun se saavutti suuren viinirypäleen koon, mutta jestas mikä itku siitä irtosi, kun kotilo alkoi muistuttaa suurta luumua, ja kasvoi sitäkin suuremmaksi.. Poika hoiti kyllä, kylvetti ja pesi liat kotilosta, mutta se itku oli lopulta liikaa kun poika ei SIETÄNYT liian suurta ja limaista kotiloa käsitellä. Tästä meinasi tulla suurikin jupakka; poika syytti itseään kun ei ole ole riittävän "hyvä" lemmikin omistaja. Mutta lopulta kotilo luovutettiin uuteen kotiin, sen kasvettua kuorenmitaltaan yli 10cm mittaiseksi; itkusta ja surusta huolimatta;)

Viimeksi muokannut Rusinelli, 15 marraskuu 2010 - 20:44.

[tonikin]

Omalla tavallaanhan tuo on ollut varmaan ihan hyvä kokemus?
Lasta tuettiin määrätietoisessa valinnassaan, piti kiinni velvollisuudestaan hyvin pitkälle ja sai loppujenlopuksi realistisen ja totuudenmukaisen kokemuksen. Nää on tärkeitä asioita kelle tahansa.

[-hanna-]

Kyllä näin 3 lapsen äitinä... tuon ikäisen lapsen kiinnostus eläintä kohtaan ei vaan riitä. Aluksi se on ihana ja sitä hoidetaan niin ponnekkaasti. Sitten vanhempana huomaat muistuttavasi lastasi jatkuvasti sen hoidosta, käyväsi taisteluita siitä, että eläin on lapsen ja lapsi lupasi sen hoitaa... ja lopulta sitten päädyt hoitamaan sitä itse.

Meillä on 3-vuotias parta-agama, jonka edellinen omistaja lakkasi sitä hoitamasta, eikä tuo entisen omistajan äiti sitä osannut/ehtinyt/jaksanut hoitaa ja halusi sille hyvän ja huolehtivan kodin. Siinäpä taas yksi esimerkki siitä miten voi käydä - tosin meidän onni tuo oli kun saimme noin ihanan partiksen :kiss:

Omaa kokemusta: Meillä oli akaattikotiloita juurikin tuon ikäisellä pojalla (10v) sekä kaksi gerbiiliä. Kiinnostushan pojalla tottamaar lopahti ja äiti ja isihän niitä sitten hoiti. Atoopikko kun olen, jatkuva turpeen kanssa läträäminen teki kaikkea muuta kuin hyvää, mutta onneksi herpin kautta löysin kotiloille aikuisen, hyvän kodin. Gerbiilien heinä ja pohjamateriaalin pöly ei myöskään tälle astmaatikko/atoopikolle tehnyt hyvää, mutta hoidin niitä sitkeästi ja olisin halunnut ne "kärsimyksistäni" huolimatta hoitaakin loppuun saakka kun eivät monivuotisia ole, mutta poikani halusi antaa ne serkkutytölleen, josta tulee kuulemma vielä pieneläinhoitaja tai eläinlääkäri. Siinä on muutes esimerkki lapsesta, joka 10-vuotiaana huolehtii aidosti eläimistään, ammentaa itseensä jatkuvasti uutta tietoa lemmikeistään (ja esim. tätinsä - eli minun eläimistäni) ja pitää niistä esitelmiä koulussa jne. Eli poikkeuksiakin siis on tosiaan.

Alkuperäiseen otsikkoon palatakseni: Olisiko nyt parasta kuitenkin toimia niin, että tyttö ihan itse kiinnostuisi eläimestään, ottaisi siitä kunnolla selvää jne - eikä niin, että täällä kyseltäisiin mikä olisi hyvä ja otettaisiin sitten se ja kiinnostus lopahtaisi, koska kiinnostus ei olisi omistajan oma. Näin ajattelisin.

[KaisaHoo]

Mun mielestä lapsen kuin lapsen kohdalla lähtökohdan pitää olla se, että jos taloon hankitaan eläin, vanhemmat/aikuiset on viime kädessä vastuussa eläimen hoidosta, juurikin kaikista näistä edellä mainituista syistä. Koskaan ei sais jättää eläimen hoitoa yksin lapsen vastuulle.

[paputtaja]

Juuh... ja kannattaa etukäteen miettiä kuinka hyvää esimerkkiä lapselle antaa se, ettei vanhemmat sitten jaksakaan huolehtia eläimestä ja se myydään pois, kun ei jaksa kiinnostaa lasta eikä vanhempia...

Itse en ainakaan haluaisi opettaa lapsille että eläimet ovat "kiertopalkintoja".

[-hanna-]

^ Tämä oikein hyvä pointti. Vaikkakin meilläkin nyt syyllistyttiin tuohon, että päädyttiin antamaan kotiin, jossa niitä rakastetaan - meillä tosin syynä oli se, ettei tämä äiti pystynyt oman sairautensa vuoksi hoitamaan noita. Gerbiilit olisi tuo isä kyllä hoitanut (ja tämä äitikin niille aina lässytteli ja itku tuli kun ne pois lähti), mutta pojan serkku pyyteli niin innoissaan noita gerbiileitä ja tiesimme saavan sieltä todella hyvän kodin - siksi päädyimme tuohon ratkaisuun.

Kaikkein viisainta olisi tietysti ollut se, että oltaisiin mietitty millainen lemmikki lapselle hankitaan (siis ei semmoista, joka allergisoi äitiä).

Meillä paras ratkaisu tähän on ollut se, että yksi liskoista (skinkki) on "mukamas" esikoisen, mutta oikeasti minä ja mies se hoidetaan ja esikoinen saa sitten siinä valvottuna autella ja tuntea olevansa liskon "omistaja". Tämä toimii tietysti perheessä, jossa muutenkin on aikasmoinen lauma liskoja ja liskoilu onkin jo äitin harrastus

[tarantulafani364]

Sisko tuli eilen kyselemään erakkorapujen hoito-ohjeita. Niistä se kovin kovasti innostuikin (tänäänkin se nytkin etsiskelee)

[weemano]

Noista akvaariolemmikkien elinkaarista vähän.
Jo niinkin surkea sintti kuin sinineontetra elää oikein hoidettuna 8-10 vuotta.
Eläviä poikasia synnyttävät kalat, kuten miljoonakalat elävät vain parisen vuotta.
Joten akvaariokin on pitkäntähtäimen lemmikkihankinta.
Kannattaisiko aloittajan miettiä sellaista lajia, jonka hoidon olisi itse valmis ottamaan kontolleen jos pikkusisko ei lemmikkiin tarpeeksi panosta?

[parta-agama lysti]

Itse olen 12v ja omistan 1v ikäisen partiksen jota en voisi jättää hoitamatta : o tuntuisi kauhealta jos sitä ei hoitaisi. perinteisesti joka kuukausi 2-4 kertaa siivoan terran, ruoka joka päivä,juoksemaan lattaille poju pääsee joka päivä ja kerran viikossa pesen pojun. Sen kyllä' ymmärtää että ei alle 10v kyllä kannattaisi antaa...