Viljisten kasvuvauhdeissa on huimia yksilöllisiä eroja. Kasvuun vaikuttaa ruokinnan lisäksi geenit. Toiset käyttävät saamansa ravinnon tehokkaammin hyödykseen ja kasvavat, toiset taas taipuvat herkemmin lihomaan, jolloin niitä on pakkokin ruokkia maltillisemmin. Minä uskon myös, että pitkän linjan sisä- ja linjasiitos ovat saaneet aikaan niin syntymäkoon, kasvuvauhdin kuin aikuiskoonkin surkastumista viljakäärmeissä.
Pitää myös huomata, että toiset "nollaysit" on syntynet jo huhtikuussa, kun viimeiset poikaset ovat ehkä syntyneet syys-lokakuussa naaraan kakkospoikueesta. Ikäeroa samanvuotisilla voi olla helposti puolivuotta, jolloin 60g heitto painossa (toinen esim. 40g toinen 100g) on normaalia ja käärmeet saattavat silti näennäisestä erosta huolimatta kasvaa aivan samaa tahtia.
Tärkeintä ei ole pakonomaisesti koittaa saada sitä omaa käärmettä kasvamaan taulukoiden mukaan, vaan ehdottomasti tärkeintä on seurata, ettei käärmeelle kerry ylipainoa. Viljan kuuluu olla jäntevä ja "napakka", eikä liian pehmeä tai löysä. Profiililtaan viljakäärme on "neekerinpusunmallinen", eli vatsa on litteä, kyljet nousevat suoraan ylöspäin, ja selkä taas puoliympyränmallisen kupera. Jos käärme on profiililtaan selvästi pyöreä ja pullea kyljistään, on syytä epäillä sen olevan ylipainoinen. Muita jo vakavan ylipainon merkkejä on rasvakertymä kloaakin seudulla (läskipeppu) ja nahan pilkistäminen suomujen välistä silloinkin kun käärme ei ole mutkalla.
Liiallisesta ruokinnasta ja liian nopeasta kasvamisesta on herkästi seurauksena myös vartalon kokoon nähden pieneksi jäänyt pää. Eli jos nuoren käärmeen kroppa näyttäisi kasvavan, mutta pää ei, käärmettä kenties ruokitaan liikaa ja se kasvaa vain keskivartalostaan (lihoo).
Ylipainosta seurauksena voi olla mm. rasvoittuneet sisäelimet ja lyhentynyt elinikä. Myös munintavaikeudet voivat olla seurausta ylipainosta, ja ikävimmillään munintavaikeudet johtavat satojen eurojen eläinlääkärikuluihin ja/tai naaraan kuolemaan. Eikä tässä kohtaa kannata huokaista helpotuksesta, jos sillä omalla possunkokoisella naaraalla ei ole tarkoitus poikasia teettää, sillä naarashan VOI tulla valeraskaaksi ja kehittää hedelmöittymät munat sisäänsä ihan omin nokkineenkin.
Minun ohjeistus itse itselleni on: Ruokin niin reilusti kuin käärmettä lihottamatta on mahdollista.