Meillä on tollainen viime kesän viljis ja se tulee terran ikkunan eteen aina kun on hereillä villisti heiluttelemaan päätään edes takaisin jos sitä menee katsomaan. Ihan kuin tervehtisi onko se mahdollista että oppii tuntemaan tietyt ihmiset, minä ruokin sitä ja minulle se tekee niin. emännästä en ole aivan varma.

Minä olen kyllä huomannut että meillä käärmeet käyttäytyvät muiden käsittelyssä paljon levottomammin kuin minun käsittelyssäni, minä siis niitä yleensä käsittelen ja syötän. Toisaalta minusta kaikki käärmeet joita olen käsitellyt ovat aina olleet hirveän rauhallisia käsissäni, joten en tiedä olisiko kysymys sitten enemmänkin siitä että käärme vaistoaa että en pelkää tai jännitä eläintä.

Wilkku kirjoitti:
Nii olisiko siinä jotain tollasta? Hyvinkin mahdollista. Se tulee tosiaan terran lasin eteen keinuttamaan päätänsä ja haistelemaan ja vielä hirmuisella vauhdilla. Mulla ei itsellä ole kokemusta muista kun tuo on ensimmäinen mut veikee on otus =)

Mulla kans tää käärme tulee tervehtii mua, kun meen huoneeseen, jos hän on hereillä.. ja jos avaa terran oven, niin tulee haistelemaan ja tutkimaan kasvojani. Sen jälkeen käärme kiipeää käsiä ja jalkoja pitkin ulos terrasta.

Sitten jos on vaikka jotain kavereita kylässä ja käärme on ulkona terrasta, niin hän saattaa tulla mun jalkojen väliin piiloon, jos istun lattialla.

Aivan satavarmasti tällaiset tuttuus elementit ja kontaktit löytyy hyväksi koetuista tahoista.
Mutta yhtälailla oma käytös, joka entuudestaan käärmeitä tuntemattomalle voi olla "hakusessa".

Musta homma korostuu vimeistään vaikeampien lajien tai yksilöiden ruokinnassa, puhtaalla tietämättömyyden tunaroimisella aiheuttaa helposti muutaman päivän "traumat",kun syömisen kohde (ihmisen aloitteesta)toimiikin torjuvasti.

Mutta samassa tunteiden ja aistien sekä viettien tulkinnallisessa sekamelskassa nuokin elää, muutoin olisivat kuolleet tampioittaan sukupuuttoon...yks yhteen ihmisten kanssa se ei kuitenkaan mene.

Ja meidän ottaessa ohjat olemme velvoitettuja omaksumaan sen kentän jossa tuo tapahtuu, vaikka mukana onkin sitten omatkin tunteemme tai aistinvaraisuutemme.

Meillä tää pikku viljis on ainoastaan mun käsissä (tähän asti ainakin ) Kuin kotonaan ja tosi rauhallinen, kiipeää itse boksistaan käsiini ja sieltä olkapäille ja toiselle kädelle. Ja kun toinen perheenjäsen tai vieras antaa kättään että "tuleppas tänne Kalle" Niin Kalle vain ottaa tiukemmin kädestäni kiinni eikä mene muiden käsille, vapaaehtoisesti ainakaan. Useimmiten se kuitenkin sitten pyrkii luokseni jos olen vieressä.... Kallella on ihana tapa, ottaa aina hännällään pikkurillistäni kiinni ^^ Onko tämä sellaista että tunnistaa ruokkijansa ja hoitajansa vai onko minulla varmimmat otteet vai miten? Kalle tosiaan asuu mun huoneessa, tässä kirjoituspöyällä se tutkii boksistaan mitä teen. Ihana tollanen oma käärme

jca kirjoitti:
eiks sua pelota että se purasee?

Mun boa kanssa haistelee kasvoja. Kyllä mä uskon että hajusta elukka tunnistaa, joko hyvien tai huonojen kokemusten kautta. Tällä mun pikkumadolla (reilu metrinen kunkkuvauva) on ihme fetissi kiipeillä naamaa pitkin hiuksiin. Sit se hengailee tukan seassa ihan onnessaan. Välillä kietoutuu kaulan ympärille ja sit taas takas tukkaan Mä olen todennut että sen on hyvä ja lepposa olla. Useinmiten se lepuuttaa päätäänkin kun on "sylissä", ei haistele, ei mitään. Ottaa vaan rennosti. Se saattaa hengailla mun kaulalla monta tuntiakin kun teen ja touhuan kotiaskareita. Muiden ihmisten pidellessä sitä se haistelee ja tutkii kovasti. On levoton eikä osaa asettua. Sit jos mä olen lähettyvillä niin se pyrkii mun luo. Toi on tollanen mussukkalemmikki, vaikka joku herppiharrastaja sanoikin mulle ettei käärmeitä ikinä pitäs käsitellä enempää ku on ihan pakko...

Edelliseen pakko kommentoida; mulle ei tulis mieleenkään, eikä edes mielen viereen että toi Mato mua puris tai kuristais... Kerran se nappas kädestä kun luuli mun käteä hiireksi, mut se oli aivan omaa tyhmyyttä kun olin ottanut hiiret sulamaan enkä ollu pessy käsiä. Se päästi ihan heti irti ku tajus ettei se mikään hiiri ollutkaan. Raukalla vaan oli kova nälkä. Eikä Mato sen jälkeen ole sitä koskaan tehnyt vaikka liki päivittäin sitä käsittelen.

Nyt on kyllä pakko sanoa, vaikka joku herneen nokkaan vetäisikin, että mitä ihmettä käärme tekee melkein päivittäin räplättävänä tai kaulalla roikkumassa monta tuntia kerrallaan??

Matelija ei ole mikään syli- eikä seuraeläin. Sen paikka on terraariossa, jonne sille on luotu asianmukaiset olosuhteet ja turvallinen ympäristö. Käärme on yksineläjä, jolla ei ole tarvetta seuralle, eikä kosketukselle.

Jos paijattavaa haluaa, ostakoon vaikka marsun.

Lunatica:

Jos käärme siitä nauttii (jonka kyllä huomaa kun käärmeen tuntee) niin miksi sitä ei sais käsitellä? Jos käärme siitä silminnähden stressaisi niin en mä toki ainakaan itse silloin sitä käsittelis. Onhan terraariossa toki turvallista, mutta niin on kaulallakin. Jos käärme itse luikertelee kaulalle kun terran oven avaa niin tokkopa se siitä kauheasti kärsii taikka stressaa. Mitä väliä silloin on sillä mikä on "käärmeen paikka". Joka muuten ei todellakaan ole terraario vaan luonto. Vaikka kuinka loisit täydelliset olot terraarioon, se ei ole täysin sama asia kuin luonto. Siitä on kai edes turha lähteä kiistelemään. Joten jos ajattelet asiaa kertomaltasi kantilta, jätät varmaan itse käärmeesi hankkimatta jotta oikeasti tukisit ajatusta "mikä on käärmeen paikka"... Kyseenalaista siis että sinulla on käärmeitä terraariossa kotonasi yksiössä yli kymmenen ja samalla puhut siitä mikä on käärmeen paikka... Asia ei tietysti minulle kuulu eikä se minua kiinnostakaan.

Tuohon varsin lapselliseen kommenttiin "Jos paijattavaa haluaa, ostakoon vaikka marsun. " voisi vaikka lausahtaa; jos matelijoita haluaa vain tuijottaa niin niitä toki näkee luonnossakin, ihan omassa ympäristössään, miksei menisi sinne katsomaan? Eihän se terraario ikinä luontoa vastaa. Ei koskaan. Ja toki on olemassa myös tropicario-tyyppisiä paikkoja jotka palvelee monen monta tuijotteliaa. Ei jokaisen tarvitse erikseen ostaa omaa matosta.

Mutta kaikenkaikkiaan yllä olevan vastaus ei millään tavalla liittynyt ketjun aloittajan viestiin, joten en ainakaan itse tätä enää jatka. Hernettä tuskin kukaan on vetänyt nenäänsä. Itseäni lähinnä suututtaa se että ihmiset oikeasti kuvittelevat tietävänsä mikä on millekin yksilölle missäkin kodissa parasta. Samalla puhutaan itse omia periaatteita pussiin.

En nyt tiedä kuinka kovin liittyy tähän aiheeseen, mutta tuo mun viljis tapaa tulla aina piilostaan kurkkimaan kun joku tulee kotiin, samoin monesti kun laitetaan ruokaa, niin se tulee piilostaan tirkistelemään.

Aiemmin asuin yksin koirani ja viljiksen kanssa. Mun käsissä se on kyllä aina ollut tosi rauhallinen, mutta jos joku vieras on ottanut "syliinsä", niin on muuttunut levottomaksi. Aikaisemmin se ei suostunut syömään, jos haistoi että lähettyvillä oli joku muukin kuin minä. Silloin kerääntyi vain pienelle kerälle eikä suostunut ruokaansa koskemaankaan. Nykyään miesystäväni saa minun lisäksi olla lähellä ruokailuaikoina, ei muut. Muuten ei syö.

Kyllä mä väitän että käärme tunnistaa ihmiset. Totta kai. Mutta onko sillä sitten "lämpimiä" tunteita ihmistä kohtaan...? Sitä mä vähän epäilen

yokozuna kirjoitti:
Kyllä, niitä on isohkossa yksiössä 12, kaikki asianmukaisissa asumuksissaan.
Mä väitän edelleen, että yksikään käärme ei käsittelystä nauti. Ne ei ole seuraeläimiä, joilla olisi tarvetta tulla paijatuksi. Se on matelijan turhaa inhimillistämistä väittää, että se jotenkin erityisesti tykkäisi siitä jatkuvasta käsitelystä. Enkä taatusti ole näkemykseni kanssa yksin.

Kaikkien eläinten paikka on alunperin luonnossa, mutta puhe olikin vankeudessa elävistä ja siellä kasvaneista yksilöistä. Kotioloissa matelijan paikka on nimenomaan asianmukaisessa terraariossa.

On mullakin tuossa muutama elukka, jotka käsissä ovat täysin rauhallisia ja sietävät käsittelyä hyvin. Silti en lähtisi väittämään, että niistä olisi jotenkin erityisen kivaa olla räpellettävänä. Siksi minen sitä touhua teekään kuin pakosta.

Ei siinä, mulle on ihan se ja sama loppujenlopuksi paljonko sitä matoansa kukakin räpeltää. Ihan biologiselta kannalta katsottuna käärme on kuitenkin eläin, joka ei seuranpitoa ja kosketusta kaipaa. Sen aivokapasiteetti riittää tasan viettitoimintaan ja tarpeiden tyydyttämiseen (vesi, ruoka, lämpö, itsesuojelu, lisääntyminen..), eikä sillä ole kykyä kiintymykseen tai muihinkaan inhimillisiin tuntemuksiin, jotka saisivat sen jotenkin paijailusta nauttimaan.

Sitä en sano, ettei käärmekin voisi omistajaansa jossain määrin tunnistaa (esimerkiksi hajun perusteella). Erilainen käytös omistajan tai vieraan käsittelyssä johtunee enemmänkin käsittelijästä itsestään. Käärmeeseen tottunut käsittelee eri tavalla kuin joku sellainen, jolle eläin, laji tai yksilö, on vieras.

Jep. Menee enimmäkseen hiukan ohi aiheen, tsori. Joten tämä tästä.

Sanot että et käsittelisi käärmettä, jos se mielestäsi silminnähden stressaisi. Tarkoittaako päälle näkyvien stressin oireiden puuttuminen (toistaiseksi) siis sitä, että käärme nauttisi käsittelystä?

Mutta vastatakseni aloittajan kysymykseen:
Voiko käärme tunnistaa ihmisen - kyllä, juurikin hajun perusteella.
Voiko käärme kiintyä ihmiseen - ei.

Sanoisin, että käärme tunnistaa hajun tutuksi ja näin olen ei miellä sitä uhkaksi. Käärmeet saattavat olla myös erittäin uteliaita ja kiinnostuneita erilaisista asioista.

Kuitenkin yhtyen ja poiketen kahteen viimeiseen kommenttiin sanoisin, että käärme ei kiinny ihmiseen, mutta uskon, että se voi "tykätä" tehdä tiettyjä asioita. Ymmärrän toki ajatuksen luonnollisesta ympäristöstä, mutta jo kautta aikojen myös käärmeet luonnossa ovat hakeutuneet ajoittain myös ei luonnolliseen ympäristöön omasta vapaasta tahdostaan.

Tiedän myös kilpikonnia, jotka nukkuvat rintakehän päällä muutamia tunteja aivan tyynenä - mielestäni selvästi siitä nauttien. Tiedän myös että kilpikonnat niitä leuan alta rapsuttaessa tarjoavat päätään ulos silmät ummistaen ja jäävät mielellään kyseiseen tilanteeseen. Eräs kilpikonna nukkui auringossa kylkikyljessä vasten talon koiran kanssa selkeästi omasta tahdostaan siihen itse menneenä. (kilpikonnat eivät liity otsikkoon, mutta toimivat tässä esimerkkinä)

Mielestäni siis hoidon tulee tapahtua eläimen ehdolla, mitään väkisin tekemättä ellei se ole aivan välttämätöntä. Eikö järki sano,että eläin yleensä menee ihan itse pois jos sitä ei pidä väkisin kiinni, jos se niin haluaa tehdä? En jaksa uskoa että kilpikonna jää silmät kiinni ihmisen lähelle jos se ei siitä nauti, kerran mahdollisuus on paeta.

Mielestäni matelijalle tulee tarjota mahdollisimman luonnolliset olosuhteet,(mikä toki on todellisuudessa aika mahdottomuus) eikä sitä tule koskaan käsitellä väkisin. Mutta en myöskään puolla sitä etteikö matelija mahdollisesti voisi tykätä tehdä jotain, mitä ei ole olemassa sen luonnollisessa elin ympäristössä. En pidä matelijata paijattavana eläimenä, mutta mielestäni on mahdollista, että se saattaa viihtyä jossain muualla kun luonnollisessa ympäristössään.

Itse käsittelen käärmettäni yleensä vain kerran viikossa lyhyen aikaan, koska koen että sitä ei enempi "miellyttäisikään". Tänä päivänään kuitenkaan ihminen ei voi täysin varmasti tietää kaikista matelijoista aivan kaikkea, sillä tiedekään ei ole 100 prosenttista. Eli mahdollisesi kaikki meistä voi olla väärässä jossain kohdin, mutta itse ainakin pyrin tekemään asiat järkeä ja vaistoa kuunnellen

Oon kanssa vakuuttunu siitä että jollain tapaa käärme tunnistaa oman ihmisen

Mutta tuskin ne ymmärtää hyväilyjen päälle,kiva että käärme
on niinkin rauhallinen kun se on muualla kuin omassa asummuksessaan.

Minä en henk.kohtasesti halua ottaa turhaan terrasta pois.
Tää on taas kiistellyimpiä aiheita,joten en komppaa enempää