Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä
 | | |
|
Aihe: Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä
|
|
Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Mietiskelin tuossa Chrysemys picta bellejämme. Niillähän oli vuonna 2000 kilpimätä, joka tuli aika salakavalasti - siinä vaiheessa, kun huomasimme jonkin olevan pielessä, tarvittiin jo muutama eläinlääkärireissu ja antibioottikuuri. Joka vuosi olen huolestuneena seurannut konnien sarveislevyjen lähtöä ja ainakaan toistaiseksi ei kummallakaan näy merkkejä lähdöstä (toisen kilpi alkaa tosin näyttää aika kuivalta). Se on tietenkin vielä ihan normaalia. Missä vaiheessa voisi alkaa suunnitella eläinlääkärille lähtöä vai onko lääkäriin turha lähteä ennen kuin mätä jo näkyy? Ajattelin pitää konnuleita joka päivä noin tunnin lattialla, että kilpi pääsisi varmasti kuivahtamaan kunnolla ja sarveislevyt lähtisivät luonnollisesti.
|
|
|
|
Mussu & Nuusku (Chrysemys picta belli, 1999), Nunnu (Testudo hermanni boettgeri, 2001)
|
|
|
Vs:Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Heips! Millainen on kilpimätä ja mistä se tulee? Meillä asustaa 4-varvaskonnapoika, jolla on ruvennut ilmestymään vaalean keltaista kuivaa "Krupsua" kilven aina sisimmäiseen, eli tummimpaan kohtaan "laatassa". Sitä on melkein jokaisessa 13 alueessa ylimmässä osassa ja vielä helmapanssarissakin joissakin sisimmäisissä "alueissa",jos tuosta selvityksestäni mitään tolkkua saat. Vaalea aines vaikuttaa hauraalta ja kun sitä krapsuttaa sitä irtoaa niinkuin hilsettä ikään. Alta paljastuu kovaa, mutta epätasaista kilpiainesta...Onko meillä hätä??Konna muutinkin luo nahkaansa ja jalkojen suomuja irtoilee!! Kuuluuko kevääseen vai onko sairautta?? Konna on meillä asustellut vasta n. kuukauden päivät, mutta olosuhteet pitäisi olla hyvät. Mukana tuli oma terra, kaikkine tarvikkeineen, ostin uuden UVA/UVB-putken ja kulvetämme 1krt/vko. Ruokana kasvisruoka ja Reptimineral H-vitamiini-kalkkivalmisteena?! Pyyhkäisemme kilpeä silloin tällöin Betadinella!? Mitä luulet, onko hätä T:Heli, jo etukäteen vastauksesta/kannanotosta kovin kiitollinen!
|
|
|
|
|
|
|
Vs:Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Meidän nelivarvas Edillä on myös samanlaisia laikkuja - ollut ties vaikka kuinka kauan. Eläinlääkäriltä kysäisin, niin sanoi, että kilpi on joskus vaurioitunut ja alle kasvaa uutta levyä, joten vanha lähtee pois. Aika hitaasti tämä tuntuu tapahtuvan. Olgallakin on pari pientä laikkua. Eivät ne tunnu konnia haittaavan.
|
|
|
|
Konnatäti sekä nelivarvassekstetti
|
|
|
Vs:Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Tuo tieto helpotti heti! Kiitos kun kommentoit! Meidän Pöhkö-konna on muuten hyvin touhukas ja tomera konna, syö hyvin ja liikuskelee paljon, kiipeilee ym., joten terveeltä se minun mielestä vaikuttaa. Toivotaan, että kilven hilseily pysyy kurissa ja tarpeen tullen osaamme hoitaa sitä. Jos joku tietää hyviä vinkkejä tällaisen hilseilevän kilven hoitoon, niin ne ovat tervetulleita! Muuten vielä yksi toinen seikka: Pöhkö syö kakkaansa ajoittain..onko normaalia, vai jokin puutostila?? Palaamisiin:Heli
|
|
|
|
|
|
|
... 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Mitä tarkoitat ettei konnilta lähde sarveislevyjä? Siis eikö niitä lähde ollenkaan koskaan ja johtuuko se kilpimädästä?
Meillä ei Pieneltä (punakorva) ole juurikaan liuskoja lähtenyt sinä aikana kun se on meillä asunut... Viime kesänä sen huomasin ja asia ihmetytti suuresti, samalla kattelin kilven olevan malliltaan huomattavasti korkeampi kuin kaverinsa kilpi... Nyt kun melkein vuosi ollaan kilpeä Betadinella pyyhitty epäillyn kilpimätätapauksen vuoksi olen nähnyt muutamien liuskojen irtoavan, ei kuitenkaan kilven etuosasta mikä on korkeampi kuin takaosa... Viittaisiko tämä siis kilpimätään? Isolta tuntuu liuskoja lähtevän liikaakin ja etuosaan kilpeä on muodostunut kuoppa, kilpi on kuitenkin kova ja terve tästäkin kohti...
Pitkäaikainen puutteellinen vitamiinien saanti on ilmeisesti meillä aiheuttanut nämä kilpiongelmat... Kilpimätään viittaavaa valkoisuutta oli Pienen kilvessä, mutta se on nyt melkein kokonaan lähtenyt, ilmeisesti siis kilpi on uusiutunut vaikkei siitä ole minulle todisteita jäänytkään... Irronneeko niin pieninä palasina etten niitä havaitse... Ison kilpeen on nyt talven aikana ruvennu ilmestymään valkoisia laikkuja, saa nähä mitä tuosta vielä tulee...
Tuntia kauempaa ei ainakaan kannata lattialla pitää mikäli tähän ratkaisuun päädyt... Liiallinen kuivaminen voi sitten taas johtaa kilpimätään... Osaakohan eläinlääkäri tunnistaa kilpimädän merkit ennen kun kilvestä mitään näkyy...
|
|
|
|
|
|
|
Vs:Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Kommentoiko Kit minulle? Eli sarveislevyt ovat siis uusiutuneet joka vuosi, mutta vielä tänä vuonna ei ole levyjä irtoillut. Mitään valkoisia laikkuja ei meillä kilvessä näy. Toisen bellin kilven levyt alkavat näyttää "kuivilta" eli irtoavat varmasti pian.
|
|
|
|
Mussu & Nuusku (Chrysemys picta belli, 1999), Nunnu (Testudo hermanni boettgeri, 2001)
|
|
|
... 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Juu, sulle kommentoin...
Meilläkään ei tälle keväälle ole se varsinainen "kilvenvaihtokausi" käynnistynyt, pari liuskaa olen vasta altaasta noukkinut... Eiköhän ne lähde kun ovat lähteäkseen...
Minkä perusteella konnillasi todettiin kilpimätä aikaisemmin jos niissä ei valkoisia laikkuja ollut näkyvissä, vai oliko silloin? En nää syytä huoleen jos kilpi näyttää terveeltä ilman outoja muutoksia, kuten niitä laikkuja...
|
|
|
|
|
|
|
Vs:Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Liittyykö kilpimätään kilven pehmentyminen? Meillä punakorvakilpikonnista kahdella kolmesta on kilpiongelmia. Kilvet eivät ole pehmeitä, mutta valkoisia pieniä pisteitä niistä löytyy..Sekä yhdellä on joskus lähtenyt kaksi kerrosta sarveislevyä, onkohan tämä jonkin puutoksen aiheuttamaa? Vai onko kyseessä kilpimätä? Lisäksi joskus ne hinkkaavat kilpiänsä jotakin vasten..Lämmittelyalusta heillä on, joten kuivattelumahdollisuus on. Kaikki kolme ovat eloisia, käyttäytyvät normaalisti. Ja vitamiinit ja kalkit pitäisi olla kunnossa ruokinnassa.
|
|
|
|
|
|
|
... 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Valkoiset pienet pisteet ovat merkki kilpimädästä ainakin silloin jos niitä rapsuttamalla niistä lähtee valkoista jauhetta... Meillä ei jauhetta lähde joten en ole ollenkaan varma onko omilla konnillani kilpimätää vai ei, hoidan nyt kuitenkin varmuuden vuoksi koska paikallinen eläinlääkäri ei osaa auttaa... Käsittääkseni kilpimätään ei liity kiven pehmenemistä tai silloin asia on jo todella huonosti... Pehmeneminen liittyy lähinnä kalkin ja vitamiinien puutteeseen pitkällä aikavälillä... Puutokset eivät myöskään tule heti ilmi eivätkä ne paranekaan kovin nopeasti...
Kahden sarveislevykerroksen lähtemisestä en osaa sanoa mitään... En ole omilta konniltani tutkinut koskaan kuinka täydellisesti kilpi uusiutuu, eli lähtevätkö kaikki palat tai että montako palaa lähtee mistäkin kohtaa... Sinäänsä ihan mielenkiintoista voisi olla kasata tämmönen "palapeli" ja katsoa tuleeko siitä irtonainen versio konnan kilvestä...
Kilven hinkkaaminen jotain vasten on normaalia, konna irrottelee lähteviä liuskoja kilvestään...
|
|
|
|
|
|
|
Vs:Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Pöhkölle tiedoksi! Kakan syöminen on normaalia. Meidän Olga harrasti sitä pienempänä, mutta nyt se on loppunut. Taitavat syödä ihan uteliaisuuttaan. Ihan vauvakonnille kakan syöminen on elintärkeätä sopivan bakteerikannan muodostamiseksi.
|
|
|
|
Konnatäti sekä nelivarvassekstetti
|
|
|
Vs:Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Sekä yhdellä on joskus lähtenyt kaksi kerrosta sarveislevyä, onkohan tämä jonkin puutoksen aiheuttamaa? Vai onko kyseessä kilpimätä?
Kilpimätä näkyy sellaisina vaaleina märkinä tai kuivina läiskinä tai alussa pisteinä, jotka yleensä syntyvät kolhuihin, kuten aiemmin on mainittukin.
Kahden sarveislevyn lähteminen kerralla voi yksinkertaisesti johtua vain siitä, että ylempi ei ole irronnut ajallaan; toisella konnallani oli kilvessä yksi kohta, josta palaset piti aina irrottaa, koska ne eivät itse lähteneet. Siten se kuitenkin liittyy kilpimätään, että tulehdus saattaa syntyä sarveislevyjen väliin niiden kasaantuessa päällekkäin eli kannattaa itse irroitella, jos laatat eivät muuten irtoa.
Puutos näkyy levyissä pieninä palasina lähtemisessä. Konna siis voi ainakin päälle päin hyvin, jos laatat lähtevät kokonaisina.
|
|
|
|
Ulpu
|
|
|
Vs:Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Jos sarveislevyt lähtevät/uusiutuvat hyvin, onko kilpimädän mahdollisuus pienempi? Silloinhan myös valkoiset pisteet lähtevät vanhojen sarveislevyjen mukana? Yhdellä konnistamme on sellaisia kullanvärisiä läiskiä yläkilvessään. Nämä kultaläiskät näkyvät silloin parhaiten, kun konna on ollut pidempään alustallaan (kilpi siis päässyt kuivumaan hyvin) ja menee sitten veteen, vedessä ne alkavat sitten näkyä.. Onko kukaan muu havainnut vastaavaa "omassa lapsessaan"?
|
|
|
|
|
|
|
Vs:Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Jos sarveislevyt lähtevät/uusiutuvat hyvin, onko kilpimädän mahdollisuus pienempi? Silloinhan myös valkoiset pisteet lähtevät vanhojen sarveislevyjen mukana? Yhdellä konnistamme on sellaisia kullanvärisiä läiskiä yläkilvessään. Nämä kultaläiskät näkyvät silloin parhaiten, kun konna on ollut pidempään alustallaan (kilpi siis päässyt kuivumaan hyvin) ja menee sitten veteen, vedessä ne alkavat sitten näkyä.. Onko kukaan muu havainnut vastaavaa "omassa lapsessaan"?
Sarveislevyt uusiutuvat käsitääkseni suunnilleen kerran vuodessa, lähinnä keväällä ja kesällä, joten hirveän nopeasti vaurioitunut kilpi ei parane. Paraneminen riippuu myös siitä, kuinka syvälle tauti on ehtinyt; jos se on luussa asti, sarveislevyjen irtoaminen ei auta.
Kultaläiskät taas ovat aivan harmiton juttu: ne ovat irtoavien sarveislevyjen alle päässyttä ilmaa, ja siksi niitä näkyykin eniten maallaolon jälkeen.
|
|
|
|
Ulpu
|
|
|
Vs:Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Omalle punakorvalleni ilmestyi valkoisia läiskiä vatsakilpeen ja käytin sen Raulion luona. Hän totesi, että se on sienen aiheuttamaa kuivaa kilpimätää, joka on aika yleistä konnilla. Kilpimätä ei ole vaarallista ellei se saa kehittyä hoitamattomana jopa useita vuosia, silloin voi aiheuttaa verenmyrkytyksen ja konna kuolee. Jos kilpeä kuitenkin hoidetaan, ei pitäisi olla hätää.
Oma konnani sai Otomax -nimistä lääkettä, jota laitetaan kuukauden ajan joka toinen päivä valkoisten läiskien kohdalle, lisäksi joka toinen päivä kilpi pyyhitään Betadinella. Läiskäalueita rapsutellaan sormella sen verran mitä ilman mitään muita työkaluja käyttämällä irti lähtee.
Raulio sanoi, että kilpimätä ei todennäköisesti tule ikinä täysin parantumaan, mutta jos lääkekuurin jälkeen jatkaa kerran viikossa Betadinella pyyhkimistä ei pitäisi olla hätää.
Jos kilpimätä on bakteerin aiheuttamaa, konna saa antibioottikuurin.
Tärkeää kilpimädän ehkäisn kannalta on kuitenkin varmasti se, että vesi on puhdasta. Se ei kuitenkaan takaa yksistään, ettei kilpimätää tulisi, sillä konna voi kolhia kilpeään ja näihin alueille bakteerit ja sienet mielellään pesiytyvät.
|
|
|
|
|
|
|
Vs:Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä 5 vuotta, 3 kuukautta sitten
|
|
|
Onko Otomax reseptilääke?
|
|
|
|
|
|
|
 | | | Sarveislevyjen lähtö ja kilpimätä
|