Kyllä pienempikin terra kuin 2m x 1m riittää mielestäni, tietenkin mitä isompi sen parempi:) Etenkin, jos konnat ovat kesän ulkoaitauksessa ja talvet horroksessa, on mielestäni turha satsata isoihin terraarioihin, jotka ovat sitten paljon tyhjillään. Saksassa käytetään seuraavaa kaavaa: pituus (8xkilven pituus), leveys (4xkilven pituus). Jos terraarioon tulee kaksi eläintä lisätään mittoihin muistaakseni 5 tai 10%.
Minusta Suomen oloissa ei voida ihan suoraan kopioida saksalaisia ohjeita. Meillä ulkokausi on kuitenkin paljon lyhyempi (Oulun leveyksillä vieläkin lyhkäisempi) ja aika harvat loppujen lopuksi pitävät konniaan kesällä ympärivuorokauden isossa ulkotarhassa, vaikka säät sallisivatkin. Kilpikonnat joutuvat elämään terraariossa monta kuukautta syksyllä ja keväällä. 2mx1m terraariosuositus on ihan paikallaan, koska jostain syystä ihmisillä on tapana laittaa aina hiukan pienempi terra, kuin mitä on suositeltu. Jos sanotaan, että tee 2x1m niin he tekevät 1,5x0,70 m, mikä voikin olla ihan ok yhdelle konnalle. Mutta jos sanotaan, että tee 1,5 x 0,70 terra, niin tulos onkin jo liian pieni aikuiselle konnalle. Sama juttu on muidenkin hoito-ohjeiden kanssa: pitää aina sanoa vähän tiukemmin, kuin mitä eläimet tosiasassa tarvitsisivat, jotta lopputulos olisi riittävä
Konnien käyttäytymiseen etenkin paritteluaikana kuuluu mm. puskeminen ja pureminen, jotka ovat niiden käyttäytymisessä normaalia. Naaraat osaavat kyllä puolustaa itseään, joten ei kannata turhaa moisista huolehtia. Tietenkin tulee katsoa ettei konnat stressaannu liikaa toistensa seurassa.
Samaa mieltä Tarun kanssa. Kilpikonnien normaali lisääntymiskäyttäytyminen voi olla hyvinkin rajun näköistä. Tilannetta pitää vain seurata, ettei joku konnista ole koko ajan kiusan kohteena. Stressistä voivat kertoa piilotteleva käytös: ahdisteltu yksilö ei uskalla mennä syömään tai lämmittelemään. Ja tietenkään mitään isompia fyysisiä vammoja ei saisi tulla. Keskenkasvuisten yksilöiden kohdalla tilanne on vähän eri. Itse en haluaisi pitää sellaisia konnia yhdessä, jotka jatkuvasti olisivat toistensa kimpussa. Stressi on kuitenkin vakavasti otettava uhka, joka voi ajan mittaan aiheuttaa lisää ongelmia.