Itsekin nyt kiinnostunut erakkoravuista kun tuohon roskiksilta löytyneeseen terraan olen pohdiskellut asukkia. Tässä olisi muutama kysymys :
Kaavailen rapusia
tänne , korkean mallinen kuten kuvasta näkyy.
Onko terraario ok niille ?
Ilmeisesti on hyvin pieneksi jääviä lajeja sekä suurempia? Kuinka montaa suosittelisitte ja mitä lajia kun terran pohjapinta-ala kuitenkin suhteellisen pieni (59 x 40 cm). Meille kävisi ihan pieni muutaman sentin rapuystävä niin olisi tilaakin sillä.
Voinko istuttaa kasvillisuutta ja tehdä erillisen rajatun tilan hiekalle ? Mitä kasveja voi olla ? Elikkä pengertäisin jotenkin. Kasvit istuttaisin multaan/turpeeseen, pohjalle ehkä lekasora ? Erottaisin kasvien pohjamateriaalin ja hiekan jollain sopivalla esteellä, ehkä elintarvikemuovista leikatulla reunakkeella ? Tai jokin muu systeemi.
Ehdotuksia otetaan vastaan !

Lisäksi joitain piilopaikkoja. Akvaariohyllystä löytyy ylimääräistä kantoa ja muuta.
Olen huomannut, että akvaariolampullani ei ainakaan ole kovin suurta lämmittävää vaikutusta. Pitäisikö siis hommata spotti ? Millainen ja minkälainen lamppu ? Akvaariovalaisimessa on 10 000 k akvaarioputki Sylvania Aquastar. Terraario-oloissa kuitenkin tarvinnee olla erilainen ?
Osaako joku sanoa, millainen on erakkorapujen saatavuus täällä Turussa ? Entä hinta ? Vai kasvattaako myös joku niitä ?
Olen tutustunut tuohon rapusivustoon, todella kaunis ja selkeät sivut.
http://personal.inet.fi/cool/zoo/erakkorapu/index.html
Kiitos tekijälle, oli ilo lukea ja katsella !