Ilmoittelen tänne ennen kuin laitan mitään myynti-ilmoitusta, kun vähän pelottaa tuo myyntiosio, näistä kun en ajatellut mitään hintaa ottaa kuitenkaan.
Eli siis. Minulla olisi PALJON medauroidea extradentata-lajin munia, poikaset kuoriutuvat joskus tammi/helmikuussa (olen varannut kymmenen munaa haudontaan). Jos kiinnostusta löytyy niin ota yhteyttä, sirkat etsivät kotia!
Kysyttävää on sen verran, että nuo kaksi sirkkaani tulivat meille kaveriltani, jonka pikkuveljet olivat kyllästyneet hoitamaan niitä ja ehdottivat, että koska pidin niistä niin paljon, voisi kaverini tarjota niitä minulle joululahjaksi.
Nyt ne asuvat sopivankokoisessa terraarioksi muutetussa akvaariossa (olisiko 50l?), jonka korkeus on n. 33cm ja molemmat sirkat mahtuisivat roikkumaan katon verkosta joutumatta ahtaalle.
Minulla ei taida olla enää suurta huolta nahanluonnista, kun molemmat otukset munivat jo, mutta molemmat sirkat ovat kärsineet jonkinsortin tilanpuutetta pienessä kulhossaan edellisessä asuinpaikassa, ja toiselta puuttuu toinen etujalka, toiselta toisesta tuntosarvesta puolet.
Lukemani perusteella tämä ei aiheuta haittaa, mutta lienee turhaa toivoa näiden kasvavan takaisin, kun nahanluonteja ei ole jäljellä?
Sirkat ovat niin aktiivisia kuin sauvasirkat yleensä voivat olla, joten tällä ei ole merkitystä kuin ulkonäöllisesti.
Toiseksi, onko kenelläkään tietoa siitä, miksi sirkkani syljeskelevät?

Aina silloin tällöin satun todistamaan ns. kuolaustoimintoa, jolloin sirkan suu on auki ja sieltä valuu iso pisara
jotain. Vedeltä näyttää, mutta terraarion seiniin jääneet vanat ovat ruskeita. Oletan, että tämä kuola on ylimääräistä "sylkeä", jolla sirkat sulattavat ruokansa, mutta onko sen kuolaaminen ihan normaalia, kun kyse ei ole ruokailusta?
Vielä iästä kysyn sen verran, että kun sirkat ovat saapuneet kaverilleni kesäkuussa ja munivat nyt, kuinka kauan voin olettaa saavani nauttia sirkkojen seurasta ennen kuin ne kupsahtavat? Alunperin otuksia oli kolme, mutta yksi kuoli jo ennen kuin näin sitä, ja kaverini mukaan se oli samaa kokoluokkaa kuin isompi sirkkani - joka siis on nyt jo kahdesti sen kokoinen kuin oli silloin.
Voiko olla, että kolmas sirkka kuoli purkissa ihan vain tilan puutteeseen, mikä antaisi sirkoilleni mahdollisesti elinaikaa vielä muutaman kuukauden?
Toivottavasti en ole kysellyt ihan tyhmiä, suurimman osan keskustelusta ehdin lukemaan ennen kuin totesin, että parasta kai kysyä itse samalla kun ilmoitan munista - saattaa siis olla, että juuri näihin kysymyksiin vastattiin siinä osassa, jota en lukenut. Kiitos kuitenkin niille, jotka vaivautuvat tämän viestin lukemaan ja mahdollisesti jopa vastaamaan minulle! ^^
// ainiin! Nyt talvella sirkkoja voi tuskin postin kautta lähettää, mutta miten muuten saa varmistettua, että sirkat/munat päätyvät elossa ja terveinä vastaanottajalle? Arveluttaa lähettää eläviä olentoja Suomen huolimattoman postihuollon armoille ilman kunnon valmisteluita...