Omat sauvikseni ovat vielä aika tuoreita tapauksia, mutta yritän silti jotain vastata, kun kukaan muu ei kerran vastaa.
1.Syövät melkein mínkä tahansa kasvin lehtiä, sekä jonkin verran vihanneksia ja hedelmiä.Esim. apila, sireeni, herukat, ruusunlehdet, vadelma, kesäkurpitsa, koivu, pihlaja, sitruunamelissa, omena, kurkku, porkkana salaatit, erilaisia marjoja, vaahtera, krassi, auringonkukka yms.
Ruokaa voi pitää aina tarjolla, ruoat vaihdetaan sitä mukaan kun ne syödään tai ne kuivuvat/pilaantuvat.
2.n.12-18kk
3.Itse maksoin kasvattajalta ostetuista 2e/kpl, eläinkaupoissa yleensä jonkun viiden euron tietämillä.Kasvattajalta saa ainakin halvemmalla ja tietää alkuperän ja iän paremmin.
4.Munivat 1-3päivän välein 2-5 rusehtavaa 1,9-2,9mm pituista munaa.Munat voi heittää pois, pakastaa, keittää tms, jos ei halua pikkusirkkoja.
5.pohjalle voi laittaa esim.vermikuliittia tai turvetta.
Terran tulisi olla vähintään 12litran vetoinen, mutta isompi olisi parempi.Pientä poikasta voi pitää pienessä ilmastoidussa muovirasiassa.Korkeus on sirkoille tärkeää, koska ne luovat nahkansa roikkumalla, ne myös kiipeilevät.Terraarioon tulisikín sijoittaa esim. risuja kiipeilymahdollisuudeksi.