Tervetuloa, Vieras
Käyttäjänimi: Salasana: Muista minut

AIHE: Kysymyksiä tokee gekoista

Kysymyksiä tokee gekoista 06.09.2009 15:24 #283329

Sain kaverilta tuparilahjaksi kaksi kappaletta tokeita, ja tietämys näistä hieman hakusessa. Siksipä siis kyselisinkin, että mistäs näistä tunnistaa kumpaa sukupuolta kaverukset ovat? Ovat selkeästi eri kokoisia ja kuulemma aikoinaan munineetkin ihan onnistuneesti. Pystyykö näistä mitenkään arvioimaan ikää päältäpäin?

Sitten siitä UV-lampusta, olen kuullut nyt niin montaa eri kantaa asiasta, että haluaisin jonkun pidempään harrastaneen mielipiteen asiasta. Onko Uv-lamppu siis ehdoton varustelu tokeiden terrassa? Kävin sellaisen heti niille kyllä ostamassa, kun luokseni saapuivat, mutta eläinkauppias sanoi, ettei ole välttämätön, kun ovat yöeläimiä, mutta sitten taas monissa paikoissa lukee, että olisi oltava. Miten on?

Ja kolmanneksi, tarvivatko tokeet jonkinlaisen uimapaikan, tms? Pienen ja matalan karkkirasian kyllä laitoin niille, mutta tästäkin haluaisin varmaa tietoa. Ekat liskot kun kyseessä, niin haluaisin olla varma kaikista asiosta.

Jos jotakin muuta mieleen juolahtaa, niin kuulisin mielelläni kokeneempien mietteitä liskoista. Ainakin ovat todella ärhäköitä tapauksia :)
2.5 Bombina orientalis
0.1 Bufo marinus
1.0 Ceratophrys ornata
1.2 Hyla cinerea
1.6 Hymenochirus boettgeri
2.2 Leptopelis flavomaculatus
1.2 Litoria caerulea
2.2 Xenopus laevis
+ liskot
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Vs:Kysymyksiä tokee gekoista 06.09.2009 18:05 #283342

  • gekkopredi
  • gekkopredi hahmo
  • POISSA
  • Jäsen
  • Ohutvarpaat ja silli<3
  • Viestit: 413
Eivät välttämättä tarvitse uv-valoa, koska ovat yöaktiivisia, mutta sama homma kuin leogekoilla, tai niin minulle sanottiin kun kysyin. Saa laittaa jos haluaa. Uimapaikasta en tiedä, mutta kiipeily paikkoja on oltava. Voithan laittaa kipon, ja vähän vettä sinne (ei paljoa, ettei gekko huku) ja seurailla käykö se siinä. Mutta laita ainakin wetbox, siellä se ainakin oleilee mielellään. Niin ja tuohon lisäystä: Yöaktiiviset saavat D-vitamiinin monivitamiinista, jota päivä aktiiviset saavat auringonvalosta, eli uv-valo vastaa auringon valoa. Mutta yöaktiiviset käyvät joskus auringossa lämmittelemässä. Mutta ei ne varsinaisesti sitä uv-valoa tarvitse:).
Viimeksi muokattu: 06.09.2009 18:09 Kirjoitti: gekkopredi. Syy: -
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Vs:Kysymyksiä tokee gekoista 06.09.2009 19:01 #283344

  • gekkopredi
  • gekkopredi hahmo
  • POISSA
  • Jäsen
  • Ohutvarpaat ja silli<3
  • Viestit: 413
Niin ja huolehdithan terraarion kosteustasapainosta, ne eivät yleensä juo kupista, vaan suihkuta terran lasit päivittäin, voithan laittaa vesikupin joka edesauttaa pitämään kosteustasapainoa yllä. Ja kun tuossa sanoit, että ovat ekat liskosi, niin tokee gekkojen käsittelyä tulee välttää, mutta jos on pakko niin pakkohan niitä on käsitellä:D Syy tähän on että ne eivät TODELLAKAAN pidä käsittelystä ja tulevat agressiivisiksi, ja purevat kivuliaasti, rimpuilevat kauheasti. Ja siitä vesialtaasta, niin ne eivät tarvitse sellaista, kunhan muistat pitää kosteus tasapainosta huolta, ne viettävät suurimman osan päivästä kiipelemässä,roikkumalla niillä on varvaslevyt joidenka avulla ne pystyvät roikkumaan, ja sekin on yksi syy käsittelyyn, ne varvas levyt ovat TODELLA herkät ja se voi menettää kykynsä kiipeillä hyvin.
Viimeksi muokattu: 06.09.2009 19:08 Kirjoitti: gekkopredi. Syy: -
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Vs:Kysymyksiä tokee gekoista 11.09.2009 20:18 #283722

Jeps, kiitos näistä.

Kosteudesta olen koittanut pitää hyvää huolta, itselläni kun on vaativia sammakoitakin, niin tulee sumuteltua samaan tapaan nuo liskotkin.

Kiipeilypaikkoja on melko paljon, mutta tuntuvat vain nyhväävän korkkipalan alla piilossa kaikki päivät :/ Kai niiden on vain totuttava, jotta uskaltautuvat näkösällekin.

Ja tuo niiden agressiivisuus oli aika järkytys, kun sammakkoni ovat niin lumpsukoita. Saa tosiaan olla varovainen, kun näille kahdelle ruokaa laittaa, uros varsinkin hyökkii ihan kunnolla kohti! Sitä tuskin voi "opettaa" niiltä pois, vai onko siitä jollakin kokemusta?
2.5 Bombina orientalis
0.1 Bufo marinus
1.0 Ceratophrys ornata
1.2 Hyla cinerea
1.6 Hymenochirus boettgeri
2.2 Leptopelis flavomaculatus
1.2 Litoria caerulea
2.2 Xenopus laevis
+ liskot
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Vs:Kysymyksiä tokee gekoista 11.09.2009 20:42 #283723

Itsellä ei kokemusta kesyttämisestä, mutta maailmalla saavat todella kesyjä näistä. En nyt muista kaverin nimeä, joka kasvattaa tokeita ja myy kaikki "käsikesyinä".
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Vs:Kysymyksiä tokee gekoista 11.09.2009 20:50 #283725

Oho =O Olisihan se ihan hienoa, jos noistakin saisi hieman edes säyseämpiä. Mie kun töhötän noiden elukoiden kanssa muutenkin, niin tuollaiset agressiiviset tapaukset ovat aina hieman hankalia asukkeja.

Mutta kattoo nyt kuinka nuiden kanssa yhteiselo alkaa sujumaan, toivottavasti se tästä. Ettei vaan tarvisi alkaa uutta kotia etsimään...
2.5 Bombina orientalis
0.1 Bufo marinus
1.0 Ceratophrys ornata
1.2 Hyla cinerea
1.6 Hymenochirus boettgeri
2.2 Leptopelis flavomaculatus
1.2 Litoria caerulea
2.2 Xenopus laevis
+ liskot
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Vs:Kysymyksiä tokee gekoista 13.09.2009 19:32 #283823

hey!

kuinkas paljon ja kuinka usein tollanen melkeen täyskasvuinen tokee syö?

oma yksilöni ei juuri jauhomadoista piittaa, mutta nyt ei tunnu sirkatkaan kiinnostavan.

kuinka monta sirkkaa ja kuinka usein annatte tokeellenne ruuaksi? nyt tuntuu siltä, että sirkat vipeltää menemään terraariossa monta päivää, eikä liskoa kiinnosta. oon pölyttänyt nutrobal vitamiinis aina sirkat jotka oon syöttänyt.
toinen huomio on se, että nyt liskon käpälät ei enää pidäkkän, vaan se liukuu lasiseinää pitkin alas päin. terrassa on lämmittelypaikka, piilopaikka viileässä päässä, kiipeilyseinä, vesiallas jossa pikkuinen vesiputous, ilmaskosteus 90% ja uvb 5.0 valaistus, sekä pari muuta piilopaikkaa. kunnollinen kiipeilypuu puuttuu, ku terran korkeus on vain 45cm, (tosin uus 130cm terra on koht valmis, joten kiipeilymestoja luvassa todella paljon)

gekkonen on kuitenkin heti hyökkäämässä kimppuun jos käden työntää liian lähelle, joten luonne ja misantropia on kohdallaan, ihan niinkuin tokeella kuulukin olla

niin, paljon sirkkoja menee ja kuinka aktiivisesti tokeenne vipeltää öisin?
Viimeksi muokattu: 13.09.2009 19:34 Kirjoitti: masterhat.
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Vs:Kysymyksiä tokee gekoista 14.09.2009 23:24 #283899

  • gekkopredi
  • gekkopredi hahmo
  • POISSA
  • Jäsen
  • Ohutvarpaat ja silli<3
  • Viestit: 413
Tai siis, siellä kannattaisi olla (piilossa) oleva kiipeilypaikka esim. semmone oksa, ja tekokasvi päällä. Niin ja masterhat se että, tokeesi liukuu lasia alas, voi johtua siitä jos lasi on märkä(siitä kohdalta) tai sitten varvaslevyt ovat vahingoittuneet. Voihan toki olla joku muukin syy, mutta ei nyt tule mieleen, toivottavasti ei ole ne varvaslevyt vahingoittuneet, koska tokee on kiipeilevä laji, tarkkaile jos se johtuisi siitä lasin kosteudesta, jos ei siitä johdu, niin voithan kysyä joltain (ammattilaiselta).
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Vs:Kysymyksiä tokee gekoista 15.09.2009 12:44 #283929

Ensimmäiset jotka itsellä tulee mieleen tuosta lasissa liukumisesta ovat lasin märkyys, nahaluonti meneillään//tulossa tai kalkin puutos.
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Vs:Kysymyksiä tokee gekoista 16.09.2009 03:13 #284006

joo, nahkahan sillä vaihtui, ja nyt gekkonen (varmaan joka toisen gekon nimi on gekkonen/kekkonen) hengailee seinälasissa normaliin tapaan, eli kaikki taas hyvin. vielä tosta syömisestä, kuinka paljon teidän tokeet vetää sirkkoja (?), ku tuntuu, ettei tää mun yksilö o kauheen kiinnostunut ruuasta, ja sirkat viepeltää vapaana useamman päivän, kunnes ne kuolee tai poimin ne takaisin sirkkaboksiin

oon pölyttänyt sirkat aina nutrobal vitamiinissa, jossa on kalsium messissä
Viimeksi muokattu: 16.09.2009 03:23 Kirjoitti: masterhat.
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Vs:Kysymyksiä tokee gekoista 16.09.2009 22:38 #284057

No miulla nuo syö joka toinen yö, ja olen nyt laittanut neljä xl-sirkkaa kuppiin. Pölytän sirkat, ja sitten kupissakin on vielä jauhetta. Joka aamu on sirkat kadonneet, eikä niitä terrassa näy vaeltavan, että syötyhän ne olisi.

Hieman itseäni mietityttää, että ovatkohan tokeeni turhan laihoja...? Kuuluuko tällä lajilla olla paksu häntä? Nämä miun tapaukset kun on aika ohut häntäisiä kavereita.
2.5 Bombina orientalis
0.1 Bufo marinus
1.0 Ceratophrys ornata
1.2 Hyla cinerea
1.6 Hymenochirus boettgeri
2.2 Leptopelis flavomaculatus
1.2 Litoria caerulea
2.2 Xenopus laevis
+ liskot
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Vs:Kysymyksiä tokee gekoista 17.09.2009 01:45 #284081

mun oma vetää tyyliin 4 sirkkaa viikossa, jauhomadot ei kelpaa juuri ollenkaan. tosin tässä on ollut nyt terrassa muutoksia, joten lisko lienee stressaantunut ja paastoilee sen vuoksi.

ei munkaan tokee mikään pulska o, mut tosi nopeesti se on kasvanut 4 kuukauden aikana, aluks söi ihan tosi paljon, mut nyt on tahti hiipunut
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Vs:Kysymyksiä tokee gekoista 19.09.2009 13:29 #284228

Mitenkäs sitten tuon talvilevon kanssa. Että "laitatteko" liskonne nukkumaan muutamiksi kuukausiksi?
2.5 Bombina orientalis
0.1 Bufo marinus
1.0 Ceratophrys ornata
1.2 Hyla cinerea
1.6 Hymenochirus boettgeri
2.2 Leptopelis flavomaculatus
1.2 Litoria caerulea
2.2 Xenopus laevis
+ liskot
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Vs:Kysymyksiä tokee gekoista 06.10.2009 21:12 #285646

Meillä ainakin menee aikalailla kausittain tuo syömishomma, välillä maistuu ja välillä on pitkiä paastoaikoja. Talvellahan yleensä kaikki liskot syövät vähemmän, kun on vähän niinku lepokausi. Tokeita ei kai ole tapana mitenkään sen kummemmin talviunille laittaa, lyhyempi valoaika vaan ja terraa ehkä pikkasen viileämmäksi. Ja sitä ruokaa myös vähemmän.
Sellaisen homman huomasin omalla tokeellani, että kun hankin syvän kupin jossa sirkatkin pysyvät, niin alkoi ruoka maistua paremmin kuin kun aluksi vaan päästin ruokaelukat vapaaksi terraan. Taitaa olla laiska pyydystämään ruokaansa tuo minun mötkäle. Pinseteistähän se ei syö, kun on niin säikky.
Tokeella hännän ei niinkään tule olla paksu. Siitä hännän tyvestä näkee aika hyvin jos alkaa olla aliravitsemusta. Häntä suipponee ja jos siinä kropan ja hännän välissä on ikäänkuin lommo, niin sillon on syöty vähän huonommin.
Uv-valoa pitäisin kyllä välttämättömänä, vaikka yöaktiivisia ovatkin. Kyllä se valo niihin piilopaiikoihin tunkeutuu ja auttaa vitamiinien muodostuksessa.
Oletteko muut huomanneet, että teidän liskolla olisi "vessanurkka"? Mun tokeella selkeesti on. Huvittaa aikalailla, kun huomasin tän. En oo pitkiin aikoihin löytäny kakkaa kuin terran etunurkasta, jossa lisko ei muuten ikinä oleile. Luulin, et tämmönen on vaan jyrsijöitten juttuja...
Tämmösiä kokemuksia ja mietteitä miulla. Kiva, kun on tokeistakin välillä puhetta! Aika harvinaisia keskusteluja täällä.
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Vs:Kysymyksiä tokee gekoista 06.10.2009 23:56 #285653

  • stamp
  • stamp hahmo
  • POISSA
  • Jäsen
  • Viestit: 88
Meidänkin tokeen etulasi on kyllä selkeästi suosikki paikka vessalle. Ihan hyvä, onpahan helpompi ja liskolle vähemmän stressaavaa puhdistaa siitä kun pitkin poikin terraa tai takaseinän luota.

Tämäkin tokee on myös aika laiska tapaus. Ei juuri jaksa kauheasti perässä riehua varsinkaan jos on hankala saalis mutta kyllä se nyt aika hyvin. Yhteen aikaan laitettiin korkeampi reunaiseen kuppiin ruoat mutta nyt taas laitetaan ötökät vapaasti vaeltelemaan terraan että saa Kekkonenkin vähän enemmän luonnonmukaista touhua ja ehkä vähän jännempää kuin kupista syöminen.
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.
Sivu luotiin ajassa: 0.393 sekuntia

Yhteistyössä