No eihän noi edes ole pieniä. ainakaan tuo kiemuran esittelemä yksilö.Näkisitte noi mun kaks lygo vauvvaa, ne vasta pieniä on! eikä aikuisetkaan kauhian isoja ole Sitä vaan ihmettelen että sanotaan ettei voi käsitellä ja laitetaan kuvaa perään jossa lisko on kädellä.
Mun mielestä jokasessa lisko sekä matelija lajissa on lähtökohtana ettei niitä räpelletä turhaan.
Yonsini, voiko kasvattaa terraario oloissa wc yksilöitä?

pientä pilkun viilausta ja huonoa vitsintynkää mutta silti.
Eli näitä ei ookkaan ihan vaikee saada lisääntymään kun tietää mitä tekee, ja näitä löytyy siis muualtakin kuin kiven alta? Eli laji ei ole yleisemmästä päästä mutta niitä kumminkin on populalla ihan mukavasti siis?
Ei ole yleisimmästä päästä, edes Ruotsissa. Mutta ihan kivasti kuitenkin jo, ja yleistymään päin hyvää vauhtia

Omani seilasivat tosiaan myös Ruotsista.
Ei nämä niin pieniä olekkaan, mutta jalat sekä varpaat ovat todella hentoja, siksi käsittely on tehtävä todella varoen, jos sitä on edes tehtävä. Ja nopeita näyttävät tosiaan olevan, mutta eivät kuitenkaan mitään verrattuna esim. Tropiocolotes tripolitanus-vauvoihin. Ne vasta pieniä onkin, kuten Supen Lygokin.