mistä olette keksineet hankkia käärmeen?olisi kiva tietää.itse kävin käärmenäyttelyssä ja siellä sai viljiksen kaulalle.no siitähän se lähti...
oma käärmeeni naaras aztec viljis

Kaverini luona tutustuin viljisherraan, ja siitä se lähti. Muutaman kuukauden jälkeen tuosta tapaamisesta itsellänikin on nyt viljakäärme. On ne vaan niin kiehtovia eläimiä.

No jokin lisko oli ollut jo vuosia haaveena, mutta koska liskon olisi pitänyt olla aikasta iso (eli iguaani), ja terraolojen järkkääminen arvelutti, niin lisko jäi sitten aina vaan hankkimatta. Käärmettäkin olin sillein puolivakavasti mietiskellyt jo jonkin aikaa, mutta jotenkin epäilin etten sellaista osaisi hoitaa kun en mitään noista käärmeistä tiennyt eikä kenelläkään tutulla koskaan ollut käärmettä (taikka liskoa) ollut.

Sitten kävin kyläilemässä paikassa, jossa olikin kaksi nuorta viljakäärmettä. Kysyin saanko ottaa käärmeen käteen, sopihan se, ja siitä se sitten mulla lähti. Ihastuin tuohon otukseen aivan hirmuisesti, eikä mun päässä sen jälkeen muuta pyörinytkään kuin oman viljakäärmeen hankinta. 3 viikkoa tuosta ensikosketuksesta käärmeeseen muutti mulle pieni viljakäärmeen alku, normaalivärityksinen "Igor". Tosin en vieläkään tiedä onko se tyttö vai poika...

Käärmeinto iski ensimmäisen keran 12 v iässä, kun tuttu eläinkauppias antoi silittää sukkanauhakäärmettä. Äidin ällöttynyt ilme ja ehdoton "EI" tappoivat sen innostuksen seinään. Seuraava into isko '05-'06 paikkeilla, työskentelin lemmikkieläinliikkeessä kiiretuuraajana ja mm. suihkuttelin terraarioita. Hilpeä viljakäärme kiinnitti huomion, se kun mm. kerjäsi suurilla silmillään aivan hävyttömästi ja avoimesti ruokaa kaikilta, jotka jalkansa takahuoneeseen laittoivat . Valtavan kaunis ja sympaattinen elukka, eikä lainkaan tylsä, kuten aikaisemmin kuvittelin.

Nyt se sama into iski kuin märkä sukka, tiedossa on oma asunto ja tyhjillään sopivan kokoinen akvaario terraksi. Kaiken kukkuraksi "kaverinkaveri" esitteli kuvia omasta käärmeestään (lahopää ei muista lajia, upea antrasiitinmusta liukero). Tässä kohtaa intoa on enemmän kuin taitoa ja se hemmetin muuttokin (mm. 4 käytössä olevaa akvaariota, 2 tyhjää) painaa päälle kovasti. Mutta viljis mulle tulee, piste. Sitä ei estä enää edes villihevoslauma!

Olin jo vuosia ihaillut käärmeitä ja olin pidellytkin muutamia yksilöitä käsissä. Ajattelin,että joku päivä minäkin saan omani. Hanke jäi sitten muhimaan ja nyt minulla on oma sukkis Myös sukulaiseni aloittama liskoharrastus antoi lisäpotkua haaveelle.

En oikeastaan tiedä sen tarkemmin että mistä ajatus lähti.

Äidilläni oli sukkanauhakäärme ja sateenkaariboa silloin kun olin pieni, tykkäsin jo silloin käärmeistä, mutta jonkin näköinen kammo tuli, kun boa sitten päätti kuristaa minun rannetta (joo, ei ole iso juttu, mutta ikää tuolloin ehkä 7v.), en sen jälkeen koskenut käärmeisiin pitkällä tikullakaan.
Noh, kolme vuotta sitten kaverini hankki kuningasboan poikasen ja siihen sitten totuttelin ja pääsin kammostani eroon ja rakastuin näihin uskomattoman kauniisiin otuksiin, vuosi tämän jälkeen minulle tulikin sitten oma kymmenvuotias kuningasboapoika rescuena, siitä puolen vuoden jälkeen tuli vuoden ikäinen tyttökaveri poijalle

kammoa kesti kymmenenvuotta, mutta siitä se sitten lopulta lähti...

Tämä minun vanhempi pääsi minut kerran yllättämään ja kiertyi kaulan ympärille, en olisi itse käärmettä irti saanut, mutta onneksi äitini oli vieressä... tuli kantapään kautta opittua, ettei kannata noin isoa käärmettä käsitellä yksinään...

Minä olin kai jokin mallikansalainen kun joku kaunis päivä tajusin että voisin ottaa lemmikin. Mietin erilaisia lajeja jyrsijöistä isompiin, mutta käärme oli minulle hyvinkin sopiva ja kiinnostava eläin. Sitten tuli ensimmäinen viljakäärme, sitten toinen, ja siitä se ajatus sitten lähti. Nyt kotia koristaa kymmenkunta pytonia ja neljä viljaa sekä muutamia gekkoja.

Minä taas olen ihan vaahtosammuttimen kokoisesta asti ollut tekemisissä käärmeiden kanssa, tosin luonnonvaraisten sellaisten, maalla kun kasvoin ja siellä oli käärmeitä keväisin maat mustanaan. Jotenkin ne kiehtoi ihan pennusta saakka, ja sitten päätin että noh, nyt se luikero tulee sitten mullekin. Ensin tuli kuningaspyton, sitten Meksikon musta kuningaskäärme, sen jälkeen pari rottakäärmettä (Teksas ja hybridi). Noihin rottakäärmeisiin olen ihastunut aivan täysillä ja niitä on kyllä tulossa lisää. Ja toinen pyyttoni meidän pikkupojalle kaveriksi. Eli ensin tuli yksi käärme, annoin sille pikkusormen ja se vei koko käden. Ja nyt olen jo ihan toivoton, joten päätin että ihan turha yrittää taistella käärmeholismia vastaan.

No ihan vaan pelkästä uupumuksesta kun poika jankutti siitä käärmeestä kuukausikaupalla...noo ihan vähän omaakin intoa kyllä oli, johtuneeko siitä että olen kiinalaisessa horoskoopissa käärme.

Kun perheessä on yksi 10-kesäinen, ei lemmikkihaaveiluilta voi välttyä... Ja kun itse olen allerginen suurinpiirtein kaikille karvaisille, päädyimme matelijaan. Vuoden verran olin sitä mieltä, että meille ei käärmettä tule, vaan joku lisko, mutta sitten näin eläinkaupassa pikkuisen snow-poikasen ja ihastuin siihen. Sitä yksilöä en ostanut, mutta siinä hetkessä käsitykseni käärmeistä muuttui.

Itse tutustuin tuossa muutama vuosi sitten erään kaverin niin kovin symppikseen viljakäärme-herraan. Tällä hetkellä kyseisellä matosella onkin jo ikää yli kymmenen vuotta.
Olin kyllä matosesta kiinnostunut, eikä kammoakaan ollut, en kait vaan tyhmänä tullut vielä ajatelleeksi että itselle voisi sellaisenkin eliön ottaa!
Itsellä kun ei aiemmin ole ikinä minkäänmoisia lemmikkejä ollut, kaiken maan karvaturreille kun olen allerginen.

Lopullinen sysäys tapahtui kun olin jo reilun vuoden päivät silloisen (ja siis edelleen nykyisen ) poikaystäväni kanssa seurustellut ja kävi sattumalta ilmi että hän on jo vuosia miettinyt että käärme lemmikkinä olisi mielenkiintoinen. Värimuotokin oli jo selvillä!

Veinpä siis sitten herran tälle samaiselle kaverille tuota mainiota matosta katsomaan ja siitäkös syttyi into kummallekin! Kyseessä oli syksy/talvi 07, ja seuraavana keväänä meille sitten ilmestyikin Matiakselta puolivuotias suloinen candycane poitsu.

Hupaisaa asiasta taisi tehdä se, että äijä-kultani oli asiasta jo pitkään haaveillut, mutta se olinkin sitten minä joka hurahti asiaan täydellisesti! Genetiikasta kiinostuneena plärään täällä jatkuvasti keskusteluja läpi, ja kotia koristaa tällä hetkellä kolme suloista ja kaunista viljapoikaa.

Tulevaisuudessa sitten on haaveissa lisää, tällä hetkellä kolme kasvavaa 'lasta' on opiskelijan budjetille riittämiin!

No kiinostukseni lähti noin 5 vuotiaana. Kävin jossain eläinpäivillä ja siellä oli sitten käärmeitä. Ihailin suuresti varsinkin viljakäärmeitä. Ihastuin niiden väreihin ja kaikkeen. Sitten sain 10 w synttärilahjaksi viliksen ja oli ikionnellinen.

Mulla kanssa lähti siitä että lemmikkiä olisin halunnut, mutta kaikelle karvaiselle ole allerginen... käärmeisiin ihastuin joskus teinivuosina, mutta äiti sanoi jyrkän ein.

Nyt aikuisempana eksyin matelija sivuille ja siitä se kipinä taas lähti! Mies vielä näytti vihreää valoa niin tän kuun alussa meille muutti naaras viljis, weeruska

Eka konna kun tuli taloon alkoi muutkin matelijat kiinnostamaan. Konna tuli pojan astman takia, kun ei voi karvasia ottaa... eikä enään halua.
Poika kinusi ensin käärmettä. Itse mietin jotakin liskoa... Muutamia vaihtoehtoja pyörii päässä vielläkin, kunhan löydän isomman asunnon! =D
Lueskelin pojan kanssa viljakäärmeistä ja hommattiin eka. Parin kuukauden päästä piti äidinkin saada oma! On ne niiiiinnnn kauniita!!!!!

Tarkoitus oli pistää vanhaan akvaarioon kaloja, mutta huomasin ettei se pidäkään vettä. Siitä se sitten lähti.