Osanottoni täältäkin; todellakin tiedän, miltä sinusta tuntuu - minun konnanihan ei tänä vuonna myöskään jaksanut enää horroksesta herätä. Sydämessä on konnankokoinen aukko.
Kuvauksesi kuulostaa tutulta, nimittäin minä olin myös ihan varma, että Ismo siitä vielä herää. Se kun tuntui myös vetävän takajalkoja kilven sisään, kun sitä häiriköin. Kuolemankankeutta se kai siinä vaiheessa oli. Myös paino oli alhaisempi kuin edellisellä punnituksella, vaikka se muuten ei koko horroksen aikana ollut pudonnut. Silmät olivat tiukasti kiinni ja "kuivan" näköiset, ts. painuneet syvälle silmäkuoppiin.
Voimia sinulle.