Tosiaan aika pintapuoleisesti vilkaistiin tuo normipaikka, kaksi nähtiin ennen lähtöä, mutta valtaosa pinta-alasta jäi tarkistamatta. Tämän ensimmäisen "aukean" reunallahan nämä oli (kuopan reuna) ja näytti siitä n. 10 m eteenpäin oleva kannaskin olevan jo jonkun verran sulanut, että sieltäkin olisi saattanut jokusen bongata. Sähkölinjalla on vielä reilusti lunta, kuten muutenkin tuolla on. Viikon päästä lienee jo kevyemmällä peitteellä.
Jos olet alueella jonakin muuna päivänä kuin tulevana tiistaina, niin soittele ja piipahdetaan vaikka kahvin kautta vilkaisemassa.
-Sale