Tuossa eilen ja tänään pyöräillessäni ja kävellessäni ympäri Etelä-Espoota, tuli löydettyä pari uutta mielenkiintoista pienikokoista kosteikkoa, joita ei lainkaan näy kartalla. Toinen näistä on ensivaikutelman perusteella poikkeuksellisen rikas niin floraltaan kuin selkärangaton-faunaltaankin ja tuon lammen eliöstön kanssa tulen todennäköisesti viettämään jokusen vuoden rattoisissa merkeissä. Tuli myös huomattua, että sukukypsät vesiliskot ovat ainakin paikoitellen yhä vedessä ja kannustaisinkin kaikkia raahautumaan näin keskikesälläkin kosteikkojen ääreen. Vesiliskojen lisäksi kosteikoista pitäisi nousta pian myös metamorfoituvia sammakkoeläimiä. Täysikasvuisia vesiliskoja oli myös ainakin tässä toisessa uudessa paikassa ja näin ollen jälleen yksi hyvältä vaikuttava vesiliskolokaatio Espoosta tuli kirjattua alati kasvaviin muistiinpanoihini.
Päivän kruunasi vielä aika poikkeuksellinen yllätys, sillä tässä samaisessa lammessa (noin puolitoista aaria) vastaan polskutteli myös täysikasvuinen täplärapu. Keskustelin yhden paikallisen asukkaan kanssa ja allas ei tiettävästi ole missään ravunkasvatuskäytössä vaan voimakkaasti pusikoituvan ja umpeenkasvavan, hoidotta jätetyn ja aktiivikäytöstä poistetun alueen vanhassa hevoshakaniityssä, joutomaalla. Lampi on niin vesi- kuin rantakasvillisuudenkin osalta hyvin runsaskasvustoinen ja se vaikuttaisi elättävän aika monimuotoisen selkärangatonlajiston. Kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen uusi kohde urbaanilla alueella.
Tätä idyllistä paikkaa ei olisi koskaan löytynyt autolla etsimällä. Joskus siis polkupyörä ja jopa omat jalat ovat kaikkein tehokkain, joskin työläin ja hitain tapa etsiä uusia mielenkiintoisia habitaatteja. Etsivä kuitenkin löytää, joten muistakaahan tekin liikuskella ahkerasti luonnossa, oli se sitten urbaania, ruraalia tai naturaalia. Paljoakaan en ole pk-seudulla ehtinyt omia reissujani tekemään, kun en ole paikalla ollut lähes koko kesänä lainkaan, mutta aina kun maastoilu alueella on mahdollistettavissa, on se ollut aina yhtä mukavaa ja mielenkiintoista. Kesä ja kasvukausi on nyt vilkkaimmillaan ja eliöstö rikkaimmillaan. Pian se on ohi. Nopeammin kuin haluatte uskoakaan...