Julkaisut

Näyttääkö maakonnasi ruokalautanen yleensä tältä?

Hahmokuva

Shh ry:n hallituksen jäsen, toimittaja sekä aktiivi harrastaja.

[email protected]
→ Julkaisut → Hoito-ohjeet

. ©

Oletko ajatellut hankkia maakilpikonnan? Ajattelitko, että se söisi näin tai näyttääkö maakonnasi ruokalautanen yleensä tältä?

Näyttääkö konnasi ruokalautanen yleensä tältä?

Moni mieltää kasvissyöjän ruokavalioksi kurkun, jäävuorisalaatin, tomaatit sekä tavalliset ruukku- ja jääsalaatit. Ajatellaan, että ne kuuluvat kasvissyöjän perusruokavalioon ja vain vaihtelevasti lautaselle tarjotaan sitten jotain muuta. Näistä edellä mainituista valitettavasti kaikki ovat sellaisia, jotka itse miellän vain satunnaisiksi lisiksi ruokiin. Tomaattia ja kurkkua omat konnani eivät ole saaneet koskaan, koska niissä on konnalle liikaa vettä. Esimerkiksi kurkku on 97 %:sesti vettä ja se toimii myös diureettina, eli lopulta kurkku kuivattaa konnaa enemmän kuin antaa sille nesteitä. Lisäksi tomaatti sisältää paljon oksaalihappoa, joka muun muassa kiihdyttää kilpirauhasen toimintaa, voi aiheuttaa munuaiskiviä sekä ärsyttää suolistoa. Se myös sitoo kalsiumia ja näin ollen on itse asiassa yksi monista pyramidikasvua aiheuttavista ruoista. Oksaalihappoa on myös paljon pinaatissa, punajuuressa, raparperissa ja ketunleivässä.

lue lisää...

Kasvattajajäsenyys - haku alkaa!

Hahmokuva

SHH ry, puheenjohtaja

[email protected]
→ Julkaisut → Tiedotteet

Kasvattajajäsenyys. © SHH ry

Suomen Herppiharrastajat ry toteuttaa kasvattajasertifiointiohjelman herppiharrastajille. Sertifioinnilla pyritään edistämään eettistä matelijoiden ja muiden terraariossa pidettävien lajien kasvatusta sekä parantamaan yhdistyksen ja kasvattajien välistä yhteistyötä.

SHH ry:n valitsema kasvattajatoimikunta toimii yhdistyksen tiedonvälittäjänä kasvattajia koskevissa asioissa. Kasvattajatoimikuntaan kuuluvat kaudella 2015-2016 Marjo Suvanto, Markus Mäkinen sekä Taru Putkuri.

lue lisää...

Haastattelussa Hannu Halme

Hahmokuva

Shh ry:n hallituksen jäsen, toimittaja sekä aktiivi harrastaja.

[email protected]
→ Julkaisut → Haastattelut

Hannu lemmikkimessuilla 2015. ©

Asuu Tampereella Atalassa keskellä eläintarhaa mihin kuuluu koira, kolme kissaa, papukaija, pari käärmettä, agakonna ja hirveä läjä selkärangattomia. Hurahtanut herppien ihmeelliseen maailmaan n.10v sitten silloisen tyttöystävän toimesta. Leipätyökseen on lemmikkikaupan myyjä.

lue lisää...

Haastattelussa Mats Wikström

Hahmokuva

Shh ry:n hallituksen jäsen, toimittaja sekä aktiivi harrastaja.

[email protected]
→ Julkaisut → Haastattelut

Mats Wickström. ©

Kuka Mats on? Hän on sopivasti lihava mies parhaissa reisissään. Hän asuu Suomen Helsingissä kolmen kissan, noin sadan sammakon ja yhden avovaimon kanssa. Parhaiten hänet tunnistaa merirosvomaisesta naurusta joka yleensä raikaa mahdollisimman sopimattomalla hetkellä, pitkästä (usein harjaamattomasta) fledasta sekä äärimäisissä oloissa kultivoituneesta huumorintajusta.

Harras matsinbongaaja löytää hänet silloin tällöin herppi-netistä, vuosittain lemmikkimessuilta, Parhaiten ehkä kuitenkin Facebookin nuolimyrkkyryhmän, tai Suomen Dendrobatidae Yhdistyksen sivujen kautta. Myös Motörheadin, Leonard Cohenin tai Nine Inch Nailsin keikka voi mahdollistaa matsin seuraamista luonnollisessa elinympäristössään.

lue lisää...

Haastattelussa Marjo Suvanto

Hahmokuva

Shh ry:n hallituksen jäsen, toimittaja sekä aktiivi harrastaja.

[email protected]
→ Julkaisut → Haastattelut

Marjo Lemmikkimessuilla 2015. ©

Ikä: 29 vuotta

Harrastuksesta lyhyesti: Vuonna 2006 hankin ensimmäisen matelijan, viljakäärmeen. Vuonna 2007 viljakäärmeitä oli jo neljä ja ensimmäinen viljakäärmepoikue kuoriutui tuolloin. Samana vuonna hankin myös ensimmäisen tarantulan, joka oli Brachypelma klaasi. Vuonna 2008 harrastus laajeni myös muihin herppeihin (sarvisammakko, leopardigekko, Morelia s. cheynei, hiekkaboa..) ja viljakäärmeiden kasvatuksesta tuli suunnitelmallista. Vuosien varrella eri herppilajeja on ollut useita, mutta elämäntilanteiden vaihduttua kokoelma on supistunut melko pieneksi. Tällä hetkellä viljakäärmeiden lisäksi kotoa löytyy Morelia s. cheynei (tullut 2008), Morelia viridis (2010), Uromastyx ornata (2011), harjasgekko (2009) ja Lampropeltis alterna (2015).

Asuinkunta: Mikkeli

Yhteystiedot: www.fennocornland.net, www.facebook.com/Fennocornland

lue lisää...

Maakilpikonnille sopivat kasvit

Hahmokuva

SHH ry, puheenjohtaja

[email protected]
→ Julkaisut → Hoito-ohjeet

Creative Commons. © jamespaullong

Kesä on oivaa aikaa kerätä ravinteikkaita kasveja maakilpikonnien ravinnoksi suoraan luonnosta tai omalta pihamaalta. Olemme koonneet yhteen listaan maakilpikonnille (ja muille kasvissyöjille) sopivia luonnon ja puutarhan kasveja.

lue lisää...

Vihervesiagama (Physignathus cocincinus)

Hahmokuva

Sari Saarela on foorumimme jäsen vuodesta 2004.

→ Julkaisut → Hoito-ohjeet

Physignathus concincinus. © Sari Saarela

Chinese Water Dragon eli vihervesiagama kuuluu Physignathus-suvun liskoihin. Vihervesiagamaa esiintyy luonnossa Aasian sademetsissä vesistöjen lähistöllä. Lajin koko täysikasvuisena - naaraat noin 60cm,urokset noin 90cm (jopa 100cm). Vihervesiagamat elävät 10-15 vuotta.

lue lisää...

Maakilpikonnan lämpöhoito

→ Julkaisut → Hoito-ohjeet

Testudo marginata. © Nora Korpi

Lämpöhoito on tukihoito, jonka avulla konnan aineenvaihdunta ja immuunijärjestelmä pidetään mahdollisimman vilkkaana, eli elimistön puolustuskykyä nostetaan. Suurin apu lämpöhoidosta on virustauteihin; elimistö pystyy tuhoamaan virukset itsestäänkin, kunhan ruumiinlämpö on riittävän korkealla. Bakteeri-infektioon on aina saatava antibioottikuuri eläinlääkäriltä, mutta antibiootinkin vaikutus on riippuvainen lämpöhoidosta.

lue lisää...


Ylös