CITES-lainsäädännön vaatimukset

Hahmokuva

SHH ry, puheenjohtaja

[email protected]
→ Lainsäädäntö

CITES. © CITES

Valitettavan monet matelijalajit ovat luonnossa uhanalaisia ja lajien menestymisen mahdollisuuksia luonnossa heikentää omalta osaltaan salakuljetus. Lainsäädäntömme suojelee lajien luonnon varaisia kantoja CITES-lainsäädännön avulla. Nämä säädökset tuovat tiettyjä vaatimuksia myös uhanlaisten lajien kauppaan Suomessa.

Jos myyjällä ei ole tarjota kaupantekohetkellä papereita, etenkin uhanalaisten lajien kohdalla on suuri riski, että eläin on salakuljetettu, laittomasti kasvatettu tai luonnosta pyydetty. Vaikka itse eläimen alkuperään ei liittyisikään laittomuuksia, voi sen välittänyt taho kuitenkin toimia jossain tilanteessa lain vastaisesti, mikäli alkuperätodistusta ei anneta eläimen mukana.

CITES lainsäädännöstä

CITES on yksi maailman laajimmista kansainvälisistä ympäristön suojelusopimuksista, joka sääntelee yli 30 000 uhanalaisen kasvi- ja eläinlajin kauppaa. Suomessa CITES-sopimus on toimeenpantu EU-asetuksilla, joista Komission asetus (EU) N:o 1320/2014 (PDF) listaa asetusten piiriin kuuluvat uhanalaiset lajit. Asetukset säätelevät eläinten ja kasvien kauppaa, tuontia ja vientiä EU:n ulkorajojen yli, mutta myös ei-kaupalliseen tarkoitukseen tuotavia ja vietäviä eläimiä. Lisäksi EU-asetukset sääntelevät myös EU:n sisäistä kaupallista toimintaa, eli jäsenmaiden välillä tai jäsenmaan, esimerkiksi Suomen sisällä, tapahtuvaa kaupankäyntiä.

Tärkeimpiä asioita, joita harrastajien ja eläinkauppiainen tulisi huomioida matelijoiden kohdalla kaupanteko tilanteessa, ovat CITES-tuontiluvan tarve ja CITES-lajiliitteisiin liittyvät asetukset. Lajit luokitellaan lajiliitteisiin niiden uhanalaisuuden mukaan. Samaan liitteeseen kuuluvia lajeja koskevat samat säännökset. Kansainväliset CITES -lajiliitteet ovat I, II ja III, mutta EU:n omassa asetuksessa on käytössä liitteet A, B, C ja D -liitteet. Uhanalaisimmat lajit ja siten myös tiukimmin säädöksillä suojellut ovat liitteessä I / A, seuraavaksi uhanlaisimmat liitteessä II / B, jne. EU:n asetuksen mukaisesti listat ovat osittain tiukemmat kuin kansainväliset, joten Suomessa toimiessamme meidän tulee huomioida aina lajin sijoittuminen listalle EU-asetusten mukaisesti.

CITES-tuontilupaa tarvitaan, kun eläin tuodaan EU:hun tai viedään EU:n ulkopuolelle. Jos eläin on lähtöisin EU:n ulkopuolelta, sille tulee hakea lähtömaasta CITES-tuontilupa. Tätä ns. CITES-todistusta vastaan eläimelle voidaan tarvittaessa myöntää EU:ssa kansallisen viranomaisen toimesta EU-todistus. Jos eläin on lähtöisin EU:sta, sillä tulee olla EU:n CITES -asetusten vaatimat todistukset ja niitä vastaan sille voidaan myöntää CITES-vientilupa EU:n ulkopuolelle viennin mahdollistamiseksi.

Yleisesti CITES-lajien vaatimuksista

Eläimen laillisen alkuperän osoittaminen sen vanhempiin saakka on ehdottoman tärkeää. CITES -lajien kohdalla pelkkä kasvattajatodistus tai CITES -tuontilupa ei välttämättä iäkkäämpien yksilöiden kohdalla ole riittävä viranomaisten edessä. Yksilöllinen merkintä on varmin keino kohdentaa yksilö tiettyyn viranomaislupaan. Niiden lajien ja yksilöiden kohdalla, joita ei pystytä siruttamaan, tulee alkuperätodistuksen yhteydessä säilyttää kaikki luovutustodistukset tai kauppakirjat.

EU:n CITES -asetus (338/97/EY Komission asetus elävän eläimen luovuttamisesta ja kuljetuksesta PDF) vaatii myyjää toimittamaan kaupantekohetkellä lisäksi myös lajikohtaiset hoito- ja kuljetusohjeet. Ohjeiden ei tarvitse olla kirjalliset, vaan viittaus asianmukaiseen tietolähteeseen riittää. Tarkoitus on varmistaa, että vastaanottajalla on asianmukaiset tiedot siitä, mitä järjestelyitä, varusteita ja käytännön toimia yksilön asianmukainen hoito vaatii.

EU:n CITES A-liite

Kaikista uhanalaisimmat lajit kuuluvat A-liitteeseen. Näistä lajeista voidaan mainita hyvänä esimerkkinä kreikankilpikonna Testudo Hermanni, jota pidetään yleisesti lemmikkinä myös Suomessa. EU:n CITES-asetus edellyttää, että A-liitteen eläimellä on kaupantekohetkellä oltava kansallisen viranomaisen myöntämää EU-todistus. Suomessa näitä lupia myöntää Suomen ympäristökeskus. A-liitteen lajien kauppa pelkällä CITES-tuontiluvalla tai alkuperätodistuksella on siis laitonta.

EU-todistuksia on yksilöllisiä ja toimituskohtaisia. Yksilöllinen EU-todistus myönnetään eläimelle, joka on merkitty pysyvästi, mikä matelijoiden kohdalla tarkoittaa siruttamista. Yksilöllinen EU-todistus kulkee yksilön mukana koko sen loppuiän ja tulee palauttaa eläimen kuoleman jälkeen Suomen ympäristökeskukseen.

Jos eläintä ei voida esimerkiksi kokonsa takia merkitä pysyvästi, sille tulee hakea toimituskohtainen EU-todistus. Toimituskohtainen EU-todistus on voimassa aina vain sillä kaupantekohetkellä, jota varten se on myönnetty. Tämäkin todistus tulee säilyttää. Kun eläin myydään uudelleen, tulee vanha todistus toimittaa Suomen ympäristökeskukseen ja sitä vastaan sieltä voidaan hakea uusi toimituskohtainen tai yksilöllinen EU-todistus.

EU-todistus tarvitaan myös silloin, jos CITES-lajin eläimiä aiotaan lisäännyttää. Poikasille myönnetään EU-todistukset vain mikäli niiden vanhemmillakin on voimassa olevat EU-todistukset, eli myös vanhempien laillinen alkuperä tulee pystyä todistamaan.

On huomioitavaa, että Suomen Ympäristökeskus edellyttää A-liitteeseen kuuluvien lajien pysyvää merkintää aina, kun se on mahdollista. Asiantunteva eläinlääkäri pystyy määrittelemään sirutuksen turvallisuuden yksilökohtaisesti.

Katso lista A-liitteeseen kuuluvista terraarioissa pidettäväistä herpeistä.

EU:n CITES B-liite

CITES B-liite käsittää A-liitettä laajemman kirjon erilaisia lajeja, niin matelijoita, samakkoeläimiä kuin selkärangattomiakin. Tähän kuuluvat mm. kaikki A-liitteen ulkopuolelle jäävät maakilpikonna-, boa- ja pytonlajit.

B-liitteen yksilön myymiseen ja omistajan vaihdokseen EU:n sisällä ei tarvita viranomaislupia, mutta näille lajeille laki vaatii aina alkuperätodistuksen. Alkuperätodistuksesta tulee käydä ilmi missä eläin on syntynyt ja onko se pyydetty luonnosta vai kasvatettu vankeudessa. Kun CITES B-liitteen lajeja myydään, tulee alkuperätodistusten lisäksi säilyttää aina myös kauppakirja. Aikaisemmat kauppakirjat tulee liittää alkuperätodistukseen ja luovuttaa eläimen mukana kaupantekohetkellä uudelle omistajalle. Vai toimimalla näin, voi eläimen uusi omistaja varmistaa, että pystyy tarvittaessa todentamaan viranomaisille ko. yksilön laillisen alkuperän.

Katso lista B-liitteeseen kuuluvista terraarioissa pidettäväistä herpeistä.

Muut lajit

CITES -asetusten ulkopuolelle jäävien lajien osalta ei ole mitään kaupankäyntiin liittyviä erityissäädöksiä. Yhdistyksenä suosittelemme kuitenkin, että kaikille herpeille vaaditaan kaupankäyntitilanteessa aina alkuperätodistus. Alkuperä- tai kasvattajatodistus antaa ostajalle varmuuden eläimen alkuperästä ja iästä. Se osoittaa myös, että myyjä on asiantunteva kauppakumppani, joka tietää mitä myy ja jota kiinnostaa mistä hänen myymänsä eläimet ovat alun perin tulleet. Alkuperätodistuksesta tai viranomaistodistuksista voidaan vielä myöhemminkin tarvittaessa tarkistaa tärkeitä eläimeen liittyviä tietoja, kuten tarkka lajimääritelmä, alkuperä ja ikä. Nämä tiedot saattavat eläimen pitkän eliniän aikana muutoin unohtua, varsinkin, jos yksilö on useamman omistajan hallussa elämänsä aikana.

Ostajan vastuu

Ostajan vastuuta kaupankäynissä etenkin uhanalaisten lajien kohdalla ei voi vähätellä. Viranomaisten näkemys asiaan on hyvin selkeä. Jos olet hankkimassa CITES -säädösten piiriin kuuluvaa lajia, sinun tulee huolehtia, että eläimen alkuperä on tiedossa. Edes pelkkään vuosia vanhaan CITES -tuontilupaan ei pidä tyytyä elleivät eläimen liikkeet vuosien varrella ole tiedossa. Varmistu siis kaupaa tehdessäsi, että pystyt todentamaan ostamasi yksilön liikkeet tästä päivästä aina sinne saakka, kun eläimelle on kirjoitettu alkuperätodistus. Kysy vanhoja luovutus- tai kauppakirjoja, dokumentteja, joiden avulla voit varmistua, että kyseessä on varmasti sama yksilö kuin alkuperätodistus kertoo.

Lähde: Suomen Ympäristökeskus, Stella From. http://ymparisto.fi


Ylös